-

Turkkilaiset munat
Turkkilaiset munat sopivat brunssille tai muuten erityiseen ruokahetkeen esimerkiksi viikonloppuiltaisin. Herkullisen aromaattinen chili-valkosipulivoi yhdistettynä valuvaan keltuaiseen ja happamaan jogurttiin suorastaan huutaa kaapimaan sitä paahdetulla ketoleipäviipaleella.
-

Kaalimuusi
Perunamuusi kuuluu moniin suomalaisiin ruokaklassikoihin, mutta yhtä hyvin muusi voisi olla kaalimuusi, niin herkullista se on. Joko olet kokeillut tätä kotimaista herkkureseptiä?
-

Paahdettu kokonainen kukkakaali
Kokonaisena paahdettu kukkakaali on herkullinen lisuke monille liha- ja kalaruoille. Miksipä ei menisi kasvisateriana myös sellaisenaan?
-

Shakshuka
Shakshuka on pohjois-afrikkalainen ruoka, jossa kananmunia hyydytetään mausteiseen tomaattikastikkeeseen. Se sisältää yleensä muun muassa paprikaa ja sipulia, mutta erilaiset ruokaisemmat versiot ovat myös tavallisia.
-

Kokonaisena paahdettu kukkakaali
Mausteinen kokonaisena paahdettu kukkakaali on herkullinen lisäke erityisesti grillatulle kanalle ja vaalealle kalalle. Uunin lämmössä mehevöityneet mausteet sekoitetaan kerman kanssa herkulliseksi kastikkeeksi ja annos viimeistellään tuoreilla yrteillä, siemenillä sekä kauniin punaisilla granaattiomenan siemenillä (vhh).
-

Melanzane alla parmigiana
Mehevä ja kunnolla pehmeäksi muhentunut italialainen munakoisovuoka on yksi lempiruoistani. Ensimmäisen kerran vuokaa söin kymmenisen vuotta sitten, kun Italiassa asunut ystäväni valmisti minulle vuokaa illalliseksi. Se oli rakkautta ensi maistamisella!
-

Ketoparsapiirakka
Kevät on parsan parasta sesonkia ja minulla parsaa onkin lähes päivittäin tarjolla. Yeisimmin keitän parsan versot nopeasti suolavedessä tai paistan pannulla sitruunavoissa. Myös pekoniin tai ilmakuivattuun kinkkuun käärityt parsat tai parsamunakas on viikottain omalla lautasellani kevät- ja kesäaikaan. Tällä kertaa tein kuitenkin helpoista helpoimman ja superherkullisen parsapiirakan, joka maistuu kahvipöydässä tai lounalla vihersalaatin kanssa. Piirakka…
-

Sitruunainen parsapasta (keto)
Keväinen voi-sitruunaketopasta tuoreella vihreällä parsalla on ainakin itselleni must ruoka. Kauppoihin rantautuneet miniparsat sopivat tämän ohjeen kaltaiseen nopeaan kypsennykseen parhaiten ja ovathan ne ulkoisesti myös söpön näköisiä. Tällaisenaan ohjeessa ei ole kovin paljoa proteiinia ja se sopiikin hyvin toiseksi lämpimäksi ruoaksi päivään, jolloin proteiinit meinaa karata käsistä tai lisukkeeksi esim. paistetulle kalalle, kanalle tai lihalle.
-

Kesäkurpizza
Nimihän sen jo kertoo, että kesäkurpitsa on kaiken muun lisäksi kelpo pohja pikapitsalle tai peltipaistokselle – miksi tätä ruokaa nyt haluakaan sanoa. Minun laiskassa kielenkäytössä se on muotoutunut kesäkurpizzaksi. Kesäkurpizzan täytteitä voi varioida helposti mielensä mukaan, mutta meillä herkuteltiin tällä kertaa kasvispizzalla. Pellillinen kesäkurpizzaa syntyy todella nopeasti ja näppärästi. Kesäkurpitsan suikaloimisessa näppärin väline on juustohöylä,…
-

Ketofalafelit
Fafa’s on ollut oikeastaan koko olemassa olonsa ajan perheeni yhteinen pikaruokasuosikki. Sieltä jokainen on löytänyt aina itselleen mieluisaa ruokaa, eikä erilaiset ruokavaliokokeilut vuosien varrella ole onnistuneet muuttamaan tätä, koska Fafa’sista saa sopivaa ruokaa erilaisiin ruokavaliohin. Erityisesti alkuaikoina tilasin useimmiten falafel-lautasen, jossa oli ihania kastikkeita, rapeita falafelejä, grillattua halloumia ja paahdettu kukkakaalia ja munakoisoa. Kun viime…
-

Vihreä kasvissosekeitto
Sosekeitot ovat nopeita ja helppoja arkiruokia, joihin saa upotettua reilusti kasviksia. Myös hieman nuupahtaneet kasvikset voi käyttää sosekeiton aineksina. Kasvikset kannattaa keittää mahdollisimman vähässä vedessä kannen alla ja ainoastaan juuri ja juuri kypsäksi; silloin niiden maku on parhaimmillaan ja ravintoaineet säilyvät mahdollisimman hyvin. Sosekeittoja voi täydentää pekonimurulla, keitetyllä kananmunalla, raejuustolla ja muilla proteiininlähteillä.
-

Lanttulaatikko
Lanttulaatikko on perinteisistä joululaatikoista vähähiilihydraattisin etenkin, kun siihen kuuluvan siirapin jättää ohjeesta pois. Reilun kokoinen lisukeannos sisältää hiilihydraatteja n. 4,5 g ja etenkin joulukinkun tai kalkkunan kanssa syötynä hiilihydraattimäärä jää varsin maltilliseksi. Kermaisen täyteläinen ja pehmeä maku saadaan aikaiseksi käyttämällä kuohukermaa. Lanttulaatikon mausteena käytän inkiväärin lisäksi muskottipähkinää ja valkopippuria, joita kannattaa lisätä lanttusoseeseen ripaus kerrallaan…
-

Porkkanalaatikko
Joululaatikot on helppo muokata vhh- tai ketoruokavalioon sopiviksi. Laatikoiden määrässä kannattaa kuitenkin pitää kohtuus mielessä, mikäli pyrkii pysymään joulun aikanakin ketoosissa. Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville joululaatikot mahtuvat ruokavalioon hyvin.
-

Ketoilijan kukkakaaliwingsit ja cyrrymajoneesi (Keto cauliflower wings with curry mayo)
Kukkakaaliwingsit on kiva idea ketoruokavaliota noudattaville illanistujaisiin, kisakatsomoon tai muuten vaan pikkupurtavaksi esim. leffaa katsoessa. Ne on hyvä vaihtoehto myös kasvissyöjille kanansiipien sijaan, mistä wingsit ovat saaneetkin alunperin nimensä. Wingsit voi paistaa uunissa tai uppopaistaa: uppopaistamalla niihin saa luonnollisesti rapeamman pinnan, mutta silloin kukkakaalin kukinnot on syytä esikeittää, jotta sisus ei jää nopean paistamisen seurauksena…
-

Kasvisaamiaislautanen (Vegetarian breakfast plate)
Mitä söisin aamiaiseksi? Tämä on ainakin suomalaisten yleisin kysymys heidän harkitessaan ketogeeniselle ruokavaliolle siirtymistä. Leipä ja puuro on imeytetty meihin äidinmaidossa samalla tavoin kuin se ,että aamiainen pitää syödä. Ensimmäisenä vastaan, että älä syö mitään, juo vain kahvi tai tee. Tämä ei kuitenkaan ole hyvä, eikä oikea vastaus, sillä ennen ensimmäistä päivää ketoosissa monille on…
-

Fattoush salaatti baba ghanoush -kastikkeella (Fattoush salad with baba ghanoush dressing)
Fattoush salaatti on lähi-idän ruokakulttuureissa suosittu hävikkisalaatti, jonka perustana on runsaasti vihreitä lehtikasviksia, muita saatavilla olevia kasviksia, minttua sekä paahdettua pitaleipää. Salaattiin voisi hyvin laittaa alkuperää kunnioittaen lisäproteiiniksi esim. paistetua kanaa tai ylikypsää lampaan lihaa, mutta tällä kertaa tein salaatin täysin ilman lihaa. Fattoush salaatin viimeistelee sumakkijauhe, joka on sumakkipensaan marjoja kuivattuna ja jauhettuna. Sumakkia…
-

Halloumi-kesäkurpitsapihvit yrttisalaatilla ja munalla (Halloumi and zuccini fritters with minty salad and egg)
Oman kasvimaan satoa päästään hyödyntämään pienen tovin kuluttua. Nyt onkin hyvä aika kerätä valmiiksi ohjeet kotimaisen sadon varalle, ettei lopu tosipaikan tullen ideat kesken :D Kesäkurpitsasta ja halloumista saa todella mehevät ja maukkaat kasvispihvit helposti. Minttu tekee pihveihin ihanan raikkaan maun, eikä muita mausteita juuri tarvita. Tässä ohjeessa vain toiselta puolelta paistetun munan juokseva keltuainen…
