
Kevät on parsan parasta sesonkia ja minulla parsaa onkin lähes päivittäin tarjolla. Yeisimmin keitän parsan versot nopeasti suolavedessä tai paistan pannulla sitruunavoissa. Myös pekoniin tai ilmakuivattuun kinkkuun käärityt parsat tai parsamunakas on viikottain omalla lautasellani kevät- ja kesäaikaan. Tällä kertaa tein kuitenkin helpoista helpoimman ja superherkullisen parsapiirakan, joka maistuu kahvipöydässä tai lounalla vihersalaatin kanssa. Piirakka kootaan rennosti uunipellille ja muodossa saa näkyä tekijän kädenjälki.
Parsa on herkullisuutensa lisäksi yksi ravinnepitoisimmista kasviksista, mutta hyvin vähähiilihydraattinen – yksi parsan verso sisältää vain n. 0,4 g hiilihydraattia. Parsa sisältää runsaasti kaliumia ja kuitua ja on lisäksi kasvikunnan paras foolihapon lähde. Foolihappo on ihmiselle välttämätön ravintoaine, eikä ihmisen elimistö pysty valmistamaan sitä itse, joten sen saanti on turvattava ravinnosta. Muita folaattirikkaita ruokia parsan lisäksi ovat monet pähkinät, pavut ja tummat lehtivihannekset. Lihoissa folaatteja on vähän, mutta maksassa ja muissa sisäelimissä pitoisuudet voivat olla isoja.
Folattipuutoksen yleisiä oireita ovat muun muassa ruokahaluttomuus, hiusten lähtö ja harmaantuminen, ihottumat, lihasheikkous, suolitulehdukset, ripuli, päänsäryt, sydämentykytykset, hengästyminen ja jopa masennus. Pitkittyneellä folaattien puutoksella voi olla vieläkin vakavampia oireita ja seurauksia. Siksi parsa ja muut vihreät kasvikset kannattaa pitää mukana ruokavaliossa erityisesti mikäli ei syö sisäelimiä. On kuitenkin hyvä muistaa, että ruokavalio on aina kokonaisuus ja moni asia vaikuttaa moneen. Yksittäisen raaka-aineen tai ravintoaineen vaikutuksia ole välttämättä mielekästä irrottaa määräänsä enempää kokonaisuudesta tai takertua niihin ja olla huomaamatta metsää puulta. Monipuolinen ja vaihteleva luonnollisista raaka-aineista pääosin koostuva ruokavalio on usein vastaus kaikkien tarvittavien ravintoaineiden riittävään saantiin.
Ketoparsapiirakka
(8 annosta)
150 g hienoa juustoraastetta
100 g maitorahkaa
1 dl pofiberiä
1 muna
Täyte:
300 g tuorejuustoa
½ dl tuorepestoa
8 parsaa halkaistuna
sormisuolaa
Voiteluun: muna
- Sekoita hienoksi raastettu juusto, maitorahka, pofiber ja muna tasaiseksi taikinaksi.
- Levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja taputtele kostutetuin käsin n. 0,5 cm paksuiseksi levyksi.
- Sekoita tuorejuusto ja pesto. Levitä pohjalle siten, että n. 2 cm reunoista jää tyhjäksi.
- Asettele puolitetut parsat tuorejuuston päälle. Viimeistele sormisuolalla.
- Taittele reunat täytteen päälle ja voitele munalla.
- Paista uunin ala-/keskiosassa 200 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä.
Makrot / annos: HH 3,8 g, Prot 11,2 g, Rasva 19,5 g
Kcal / annos: 301
TIESITKÖ? ...että osa ihmisistä erittää parsan nauttimisen jälkeen virtsaan vahvatuoksuisia rikkipitoisia hajoamistuotteita. Tätä kutsutaan "parsapissaksi". Hajoamistuotteiden synty virtsassa määräytyy geneettisesti ja siksi kaikilla tätä ilmiötä ei esiinny. Hajumuutos ei ole haitallinen.
Kiitos tästäkin ohjeesta! Just otin uunista ja kohta pääsen maistamaan 🙂
TykkääTykkää
Ole hyvä, toivottavasti maistuu 🙂
TykkääTykkää
Hei, toimisiko tämä esim pizzatyyppisesti ilmakuivatusta lihasta ja rucolasta?
Kiittäen Outi
TykkääTykkää
Hei, toimisi hyvinkin! Ihana idea 😍
TykkääTykkää