-

Kanapullat punaisessa curry-kastikkeessa
Vartissa ruokapöytään valmistuva ateria on arjen pikaruokaa parhaimmillaan. Kanapullat punaisessa currykastikkeessa on kukkaroystävällinen, sopivasti mausteinen, mehevä ja ravinteikas annos, joka maistuu taatusti myös muulle aasialaisista mauista pitävälle perheelle.
-

Paahdettu juuressosekeitto, vhh
Herkullisen sosekeiton salaisuus piilee juuresten paahtamisessa. Alkutalvella kasvukautta odotellessa kotimaiset juurekset ovat mainio vähähiilihydraattinen valinta arkiruokailuun.
-

Paistettu kukkakaali
Aasialaiset suosikkiruoat muuntuvat helposti ketoruokavalioon sopiviksi. Paistettu ”riisi” valmistetaan tässä ohjeessa hienonnetusta kukkakaalista ja proteiiniksi siihen sopii mainiosti edelliseltä aterialta ylijääneet broilerin lihat tai vaikkapa katkarapu pakastimesta. Kukkakaalin pilkkomisen voi oikaista valmiilla kukkakaalimurulla. Ateria syntyy vartissa alusta loppuun tehden, joten se on loistavaa arjen pikaruokaa.
-

Vadelmainen jogurtti panna cotta
Herkullinen jälkiruoka ketoillalliselle syntyy hyvissä ajoin etukäteen ja tarjoiluhetkeen jää vain viimeistely tuoreilla marjoilla. Yksinkertaista, mutta hyvää!
-

Rasvakahvit
Rasvakahvi on helppo ja nopea aamupala. Monet eivät kaipaa aamuisin kiinteää ruokaa, vaan aloittavat päivänsä pelkällä kahvilla. Rasvakahvissa yhdistyy kofeiinin piristävä vaikutus ja hyvien rasvojen antama pitkävaikutteinen energia. Rasvakahvissa käytetään yleisimmin neitsytkookosöljyä, voita, gheetä tai kookosöljystä jalostettua mct-öljyä.
-

Pullavanukas
Kermaisen pehmeä sisus, pinnalta rapea ja täynnä marjaisaa makeutta. Pullavanukas on todellinen erityisten herkkupäivien ruoka.
-

Rikkaat ritarit
Viikonloppuaamupäivän herkutteluhetki tai aterian jälkiruoka: olipa tilanne mikä tahansa rikkaat ritarit lunastaa odotukset!
-

Pilvivuokaleipä
Kuohkea pilvivuokaleipä sopii täydellisesti toasteihin, köyhiin ritareihin ja mehevään pullavanukkaaseen. Sovellukset leivän käyttöön löytyvät maksulliselta puolelta.
-

Focaccia
Viljaton focaccia on ihanan pehmoinen ja kuohkea leipä, jonka päällä maistuvat aromikas valkosipuli, mehevät kirsikkatomaatit ja hienostunut rosmariini. Focaccia sopii hyvin salaattien kanssa tarjottavaksi tai pieneksi suolaiseksi sellaisenaan. Tämä ja yli 100 muuta vähähiilihydraattista leivontaohjetta löytyy kirjastani Leivo! Vähähiilihydraattisia herkkuja! Kirja on herkullinen joululahja viljoja ja turhia sokereita välttävälle. Tsekkaa myös viikonloppuna Ketoreseptien Instagramista keittokirja-arvonta.…
-

Kaali-lohisalaatti
Varhaiskaalia saa vielä hetken, joten nyt on paras aika syödä pienet överit tuota kasvimaan herkkua. Lohicoleslaw on naurettavan helppo tehdä ja se paranee maustuessaan jääkaapissa muutaman päivän, joten tekemällä isomman satsin kerralla, saat herkullisen lounaan useammaksi päiväksi.
-

Ylämaan maksaa ja kapris-kermakastiketta
Maksa tunnetaan superruokana sen monipuolisen ravintoainesisällön vuoksi. Ylämaankarjan maksa on laadukas valinta ruoan puhtautta ja makua arvostavalle.
-

Paahdettu kokonainen kukkakaali
Kokonaisena paahdettu kukkakaali on herkullinen lisuke monille liha- ja kalaruoille. Miksipä ei menisi kasvisateriana myös sellaisenaan?
-

Paahdetut maa-artisokat ja tahinijogurtti
Tyypillisesti aromaattista maa-artisokkaa tarjoillaan sosekeittona tai pyreenä, mutta rapsakaksi paahdettuna lisukkeena ne maistuvat erityisen hyville.
-

Brunssimuffini
Uppomuna, pika holladaise-kastike blenderillä, rapea kinkku ja mehevä muffini ilman turhia hiilareita. Tämän herkullisemmaksi ei brunssin pääruoka muutu.
-

Uuniratatouille ja yrttipossua
Mehevän valkosipulinen kasvishöystö ja herkullinen yrttipossu valmistuu uunissa samalla uunipellillä.
-

Pannukakku
Mehevä ja kuohkea ranskalaisen pannukakku paistetaan kuumassa valurautapannussa uunissa. Pannukakku on mainio herkku välipalana tai brunssilla.
-

Proteiinibagelit
Herkullinen runsasproteiininen bageli maistuu aamupalaksi tai treenin jälkeen. Tämä bageli on ehdottomasti parhaimmillaan paahdettuna. Bageli sisältää alle 3 g hiilihydraatteja ja jopa 17 g proteiinia.
-

Lohiseljanka
Tökkiikö ruoan rasvaisuus ketoruokavaliolla? Seljankassa sopiva happamuus taittaa lohen terveellisen runsaan rasvaisuuden tavalla, mikä jättää makuhermot hymyilemään.
-

Kana-aurapata
Maukas kanapata saa kermaiseen kastikkeeseen lisämakua sinihomejuustosta. Tarjoa kanapadan lisukkeena höyrytettyjä kasviksia tai shiratakiriisiä.
-

Helppo kesäkurpitsalasagne
Kesäkurpitsalasagne on helppo ja nopea arkiruoka, jota saa kerralla isomman satsin useammaksi päiväksi. Lasagne säilyy jääkaapissa viikon verran, kun raaka-aineet ovat tehdessä tuoreita.