
Rasvakahvi tai bulletproof coffee ovat pyörineet monen huulilla ja lehdissä aktiivisesti viime vuosina. Vaikka ajatus rasvan lisäämisestä aamukahviin tuntuu vieraalta, ei tapa ole uusi. Rasvakahvi juontaa juurensa tiibetiläisten vuoristokansojen perinteeseen lisätä jakin voita kuumien juomien, kuten teen joukkoon. Voi on ollut hyvin säilyvänä ja energiarikkaana raaka-aineena mainio ravinnonlähde hankalissa olosuhteissa pitkillä vuoristovaelluksilla.
Viime vuosikymmenen aikana rasvakahvin terveyshyötyjä on nostanut pinnalle mm. Dave Asprey, jonka brändäämä tuotemerkki ”bulletproof-kahvi” on. Yksinkertaisuudessaan juoma valmistetaan lisäämällä kahviin tai teehen laadukkaita rasvoja, kuten voita, gheetä, kookosöljyä, MCT-öljyä tai kaakaovoita ja sekoittamalla juoma tasaiseksi blenderissä tai sauvasekoittimella.
Miksi kahviin sitten kannattaa lisätä rasvaa?
Kiireisen elämänrytmin ja yltäkylläisen ravinnonsaannin keskellä kuulee usein ihmisten tuskailevan aamupalan syömisen kanssa: ruoka ei maistu aamuisin ja väkisin yritetään syödä jotain, koska sen sanotaan olevan suorastaan edellytys terveydelle ja sille, että päivä lähtee oikealla jalalla käyntiin. Aamupalan syöminen ei kuitenkaan ole millään tavalla pakollista mikäli se ei tunnu sopivan omaan rytmiin. Ketogeenisella ruokavaliolla aamupala onkin usein se, joka ensimmäisenä luonnollisesti jää väliin ja ruokahalu ilmaantuu vasta myöhemmin lounasaikaan. Minulle ainakin kelpaa se ylimääräinen vartti unta, jonka aamupalan skippaamalla saan :).
Kahvin kohtuullisella nauttimisella on kuitenkin monenlaisia terveysvaikutuksia ja aamukahvi tai -tee usein maistuu, vaikka ruokahalua ei varsinaisesti ole. Kahvin on todettu pienentävän sydäntautien, eri syöpien, Parkinsonin taudin sekä 2-tyypin diabeteksen riskiä. Aamulla nautittavan kahvin on todettu parantavan keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta. Kahvin joukkoon lisätty rasva lisää sen energiapitoisuutta ja toisaalta hidastaa esimerkiksi kahvin kofeiinin imeytymistä, mikä tekee rasvakahvista loistavan energiabuustin aamupäivään. Moni kokee sen pitävän näläntunnetta loitolla siten, että pärjää hyvin pitkälle iltapäivään ennen ensimmäistä varsinaista ateriaa. Rasvakahvi on helppo ja maistuva tapa varmistaa, että rasvaa tulee syötyä päivän aikana riittävästi.
Rasvakahvi (Fat coffee)
2 – 3 dl vahvaa, tuoretta kahvia (strong, freshly brewed coffee)
2 – 3 rkl rasvaa (fat)
- Mittaa ainekset korkeaan lasiin. Itse käytin tällä kertaa 1 rkl gheetä ja 1 rkl kookosöljyä. (Add the ingredients into tall container or coffee mug.)
- Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi. (Blend well.)
Makrot (macros) / kahvi (coffee):
HH (carbs) 0 g, Prot 0 g, Rasva (fat) 30 g
One thought on “Rasvakahvi (Fat coffee)”