
*Resepti on tehty yhteistyössä Finaxin kanssa*
Talvi on pastaruokien ja lämmittävien tuhtien makujen kulta-aikaa. Ketoruokavaliolla pasta sinänsä on ollut yksi niitä harvoja raaka-aineita, joita minun ei käytännössä ole tehnyt mieli lainkaan. Perinteiset kermaiset ja maukkaan tomaattiset pastakastikkeet sen sijaan houkuttelevat useinkin. Pasta-annoksia ei onneksi tarvitse ketoruokavaliollakaan unohtaa, vaan vaihtoehtoja on. Kesäkurpitsapasta toimii mainiosti lihaisten ja tuhtien kastikkeiden kanssa, kun taas raikkaammat ja ”palattomat” pastat maistuvat ainakin itselleni täyteläisemmän ketopastan kanssa.

Ketopastan tekeminen on helppoa, eikä se vaadi edes tuhottomasti aikaa. Pastataikinaan tarvitaan tuorejuustoa, kananmunaa ja psylliumia sekä ripaus suolaa. Ainekset sekoitetaan vaikkapa sähkövatkaimella ja annetaan turvota kymmenisen minuuttia. Tämän jälkeen pasta kaulitaan kahden öljytyn leivinpaperin välissä ohueksi levyksi ja paistetaan. Pasta on valmista syötäväksi heti paistamisen jälkeen ja siitä on helppo suikaloida haluamansa levyistä nauhapastaa tai leikata vaikkapa lasagnelevyjä. Esimerkkejä erilaisista pastavariaatioista löytyy lisää täältä aiemmasta postauksestani.

Ketopastan valmistuksessa psylliumilla on tärkein rooli. Psylliumin on oltava riittävän hienoa, jotta se sitoo taikinan yhteen ja tekee siihen pastamaisen sitkon, kuitenkin siten että käytettävä määrä pysyy kohtuullisena maun ja kuitumäärän suhteen. Tällöin taikinat ovat helposti käsiteltäviä ja lopputulos on tasapainoinen ja hyvänmakuinen eikä aiheuta suotta liian vilkasta vatsan toimintaa :D. Useat valmistajat myyvät psylliumeja ruokakaupoissa ja hyllyllä onkin vaikean valinnan edessä. Tuotteissa on kuitenkin huomattavia eroja: toiset psylliumit tuppaavat tekemään lopputulokseen värimuutoksia violettiin, harmaaseen tai vihreän sävyihin, toiset karkeammat tuotteet vaativat isompaa annostelua jne.. Useiden vuosien käyttökokemusten myötä olen itse päätynyt käyttämään pääasiallisesti Finaxin psylliumia, joka on paitsi tasalaatuista, se toimii ohjeissani aina moitteetta. Jos siis ohjeissani kohtaat lässähtäviä sämpylöitä tai liian tahmaisia taikinoita, on vika todennäköisimmin siinä, ettei käytössäsi ole ollut juuri Finaxin psyllium.
Tässä pastaohjeessa ketopasta saa ylleen ihanan raikkaan sitruunaisen minttupeston sekä rapeaksi paahdettua uunifetaa. Tämä ruoka sopii viikonlopun herkkuhetkiin. Herkullista viikonloppua kaikille!



Sitruunainen uunifetapasta
Ketopasta
(4 annosta)
100 g tuorejuustoa
3 munaa
0,5 dl Finax psylliumia
ripaus suolaa
Paahdettu uunifeta
200 g fetaa
loraus oliiviöljyä
½ sitruunan mehu ja -kuori
½ punainen chili viipaleina
mustapippuria myllystä
Sitruunainen minttupesto
1 ruukku basilikaa
½ ruukkua vahvaa minttua
½ dl paahdettuja auringonkukansiemeniä
½ dl oliiviöljyä
1 valkosipulin kynsi
½ sitruunan mehu
ripaus merisuolaa
- Vatkaa tuorejuusto ja munat tasaiseksi seokseksi. Lisää psyllium ja suola, sekoita hyvin.
- Anna turvota 10 minuuttia.
- Kauli taikina kahden öljytyn leivinpaperin välissä ohueksi uunipellin kokoiseksi levyksi. Jätä leivinpaperi taikinalevyn päälle myös paistamisen ajaksi ruskistumisen välttämiseksi.
- Kypsennä pastalevy uunin keskiosassa 150 asteessa 10 minuuttia.
- Valmista paahdettu uunifeta: Nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Laita feta uunivuokaan. Valuta päälle oliiviöljyä, raasta puolikkaan sitruunan kuori ja purista mehu.
- Viipaloi päälle chiliä ja rouhi mustapippuria.
- Paahda fetaa uunin keski-/yläosassa n. 15 min, kunnes reunat rapeutuvat ja ruskistuvat.
- Valmista sitruunainen minttupesto: Mittaa ainekset blenderiin tai soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
- Leikkaa pastalevystä haluamasi paksuisia nauhoja. Voit myös rullata levyn, jolloin leikkaaminen nopeutuu.
- Sekoita pesto lämpimän ketopastan joukkoon. Nosta päälle pala kuumaa uunifetaa ja nauti.
Makrot / annos: HH 2,7 g, Prot 16,1 g, Rasva 45,3 g, Kcal 487
