
Ihana lukija kaipaili sipulipiirakan ohjetta ja laittoi viestiä josko sellaisen voisi blogiin kehitellä. Minun ei ole tullut tehtyä sipulipiirakkaa tosi pitkään aikaan, mutta ehdotus sai välittömästi veden herahtamaan kielelle. Mikä sen ihanampaa kuin lämmin ranskalainen sipulikeitto tai karamellisoitu pehmeä sipulihilloke? Näistä ajatuksista lähti ajatus timjamilla maustetusta sipulipiirakasta, jonka pohjalla täytyisi olla kermainen, mutta hapokas crème fraîche ja pinnalla sipulin makeutta taittamassa nokareita suolaista fetaa.
Pohjassa rapeutta tuo parmesaani ja voi ja makua timjamia. Kerrassaan herkullinen yhdistelmä ainakin omaan suuhuni!

Ketosipulipiirakka
(10 palaa)
Pohja:
2 ½ dl pofiberiä
1 dl parmesaaniraastetta
1 ½ rkl psylliumia
1 tl timjamia (tuore tai kuivattu)
½ tl suolaa
3/4 dl vettä
75 g sulatettua voita
Täyte:
200 g pieniä sipuleita (puna ja kelta)
25 g voita
4 vartta timjamia
suolaa ja mustapippuria
2 luomumunaa
300 g crème fraîchea
1 dl kuohukermaa
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
100 g fetaa
- Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Sekoita joukkoon vesi ja voisula. Painele taikina piirakkavuoan (Ø 24 – 26 cm) pohjalle ja reunoille.
- Esipaista pohjaa uunin keskiosassa 200 asteessa 15 minuuttia.
- Leikkaa sipulit n. 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Sulata voi pannussa. Lisää timjamin oksat ja sipulirenkaat pannulle. Paista miedolla lämmöllä vain toiselta puolelta, kunnes paistopinnat ovat kauniin ruskeita ja sipulit hiukan pehmentyneet. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria.
- Vatkaa munat, crème fraîche ja kerma tasaiseksi seokseksi, mausta suolalla ja pippurilla. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle. Nostele sipulirenkaat paistopinta ylöspäin taytteen päälle. Murustele pinnalle feta.
- Paista piirakka 175 asteessa uunin keskiosassa n. 25 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.
- Viimeistele piirakka halutessasi tuoreella timjamilla.
- Tarjoa vihersalaatin kanssa lounaaksi tai kahvipöydän suolaisena piirakkana.
Makrot: HH 3,2 g, Prot 6 g, Rasva 24,9 g / pala
Kcal 267 / pala

Kiitos reseptistä. Jäin miettimään, että tarkoitatko sipulilla (puna ja valko) valkosipulia?
TykkääTykkää
Hyvä huomio, tarkoitin keltasipulia 😀 Korjaan tämän!
TykkääTykkää
Kiitos reseptistä. Eilen tein ja hyvää tuli. Koko piirakkaa syötiin samalla istumalla.
TykkääTykkää
Mahtava kuulla! Terkkuja sinne 🙂
TykkääTykkää
Super herkullista ja maistuu myös ei-ketoilijoille! 😊
TykkääTykkää
Ihana kuulla ☺️. Meilläkin tästä pidettiin kovasti!
TykkääTykkää