
Reunoista rapeat ja keskeltä pehmoiset ketokeksit syntyy puolessa tunnissa kolmesta raaka-aineesta: maapähkinävoista, karppisokerista eli erytritolista ja munasta. Itse en ole koskaan ollut erityisesti keksien ystävä, sillä kaikki kuiva on ollut minulle epätyydyttävää. Olen ollut enemmän mehevien ja kosteiden kakkujen, hiukan raa’an pullan ja jäätelön ystävä. Tarvitsin kuitenkin viime viikolla hyvin säilyviä ja pieneen tilaan meneviä energiapommeja muutamaa kiireistä päivää varten, jolloin tiesin ateriavälien venyvät turhan pitkiksi ja päätin kokeilla keksien valmistusta. Pakko sanoa, että yhden tällaisen kun söi, niin ei hetkeen tullut nälkä :D. Keksit oli yllättävän meheviä ja voisin kuvitella, että esim. lentokoneeseen tai muutoin esim. pitkille automatkoille, jolloin ruokailu on huoltoasemien tarjonnan varassa tai kahvileiväksi näitä tulee tehtyä jatkossakin. Lapset kelpuuttivat keksit välipalakeksien tilalle, joten lapsiperheissä nämä on myös näppäriä sujauttaa laukkuun mukaan yllättävää nälkää varten.
Ketocookiet
(8 keksiä)
2 dl karkeaa sokeroimatonta maapähkinävoita
½ – 1 dl karppisokeria
1 pieni muna
(tummaa suklaata 99% tai kaakaonibsejä)
(Kuvassa takana olevien suklaakeksien ohje on tulossa blogiin lähipäivinä omana ohjeenaan.)
- Sekoita ainekset tasaiseksi massaksi.
- Jaa kahdeksaan osaan ja pyörittele palloiksi.
- Nosta leivinpaperille uunipellille ja paina palloja kädellä hiukan littanammaksi. (Lisää pinnalle halutessasi suklaan paloja tai kaakaonibsejä.)
- Paista 175 asteessa 12 – 15 min.
- Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Keksit säilyy huoneenlämmössä useita viikkoja, jääkaapissa ne pehmenevät. Keksien pakastaminen onnistuu mainiosti!
Makrot / keksi: HH 2,5 g, Prot 7,5 g, Rasva 14 g
Kcal / keksi: 167,5
Moikka, mistä tätä karkeaa sokeroimatonta maapähkinävoita löytyy?
TykkääTykkää
Moi, ainakin Urtekramilla ja Pirkalla on sokeroimattomat maapähkinävoit, joissa on mukavasti sattumia mukana. Urtekramin maapähkinävoissa on pikkuisen vähemmän hiilareita, mutta meillä on usein käytössä Pirkka, kun pidetään sen koostumuksesta enemmän :).
TykkääTykkää
Moikka! Yritin hakea tuossa ohjeessa mainitsemiesi suklaakeksien ohjetta, en löytänyt. 😦 Oletko jo postannut sitä ohjetta?
TykkääTykkää
Hei, pahus ohje on kadonnut jonnekin. Selvittelen ja palautan sen mahdollisimman pian.
TykkääTykkää
Kiitos Anna. Laitteletko vaikka kommenttia tänne sitten, kun oot saanut reseptin näkyviin. Polttelis päästä kokeilemaan! 🙂
TykkääTykkää
Hei! Juu laitan tähän sitten. Pikkuisen kiirusta pitää, mutta tulossa on 🙂
TykkääTykkää
Ohje löytyy nyt täältä https://ketoreseptit.com/2020/03/04/suklaiset-ketocookiet/ 🙂
TykkääTykkää
Mulla näkyy tuo cookien ohje.
TykkääTykkää
Kirsi; kyse olikin suklaakekseistä, ei noista ketocookieista.
TykkääTykkää