Munakahvi (Egg coffee)

Törmäsin munakahviin ensimmäisen kerran Vietnamissa Hanoin vanhankaupungin pienissä kahviloissa. Kahvi muistutti erehdyttävästi cappuccinoa, eikä maustakaan olisi juuri osannut väittää muuta. Hanoin kahviloissa keltuainen vatkattiin kuuman kahvin joukkoon ja valkuainen vaahdotettiin erikseen, jotta kahvin pinnassa komeili kiiltävän kuohkea ja valkoinen vaahtopilvi. Koko komeus koristeltiin kaakaojauheella tai kanelilla.

Koska omaan peruslaiskan luonteen ainakin aamuisin tapahtuvissa asioissa, päätin kokeilla voisiko munan vatkata kahvin joukkoon kokonaisena. Munakahvi onnistuu sauvasekoittimella mainiosti ja kahvin pinnalle saa aikaan paksun vaahdon tälläkin menetelmällä, joskin se on hiukan rusehtavan värinen, eikä rakenteeltaan aivan yhtä suuntäyttävän paksu kuin allakin näkyvä vietnamilainen versio. Suosittelen munakahvia kaikille joko rasvakahvin vaihtoehdoksi tai siinä tapauksessa, että rasvakahvin maku ei ole aivan mieleinen. Tämä on jännittyneistä ennakko-odotuksista huolimatta todella täyteläinen ja neutraalin makuinen herkkukahvi.


Ulkonäöllään kahvini ei aivan kilpaile Hanoin serkkujensa rinnalla.

Munakahvi (Egg coffee)

(1 annos / portion)

1 ½ dl tummaa, vastapaahdettua kahvia (dark, freshly brewed coffee)

1 luomumuna (organic egg)

(1 – 2 rkl kookos-tai mct-öljyä (1 – 2 tbsp coconut or mct oil))

Pinnalle: (On top:)
kanelia tai kaakaojauhetta (cinnamon or cocoa powder)

  1. Surauta kuuma kahvi ja muna sauvasekoittimella tasaiseksi (Lisää halutessasi öljyä). Blendaa pinnassa muutamia sekuntteja, jotta saat runsaan vaahdon. (Mix hot coffee and egg well together with blender. (Add oil if wanted). Blend in the surface for a few seconds to create thicker foam.)
  2. Mausta kanelilla tai kaakaojauheella. (Season with cinnamon or cocoa powder.)
  3. Kaada kuppiin ja nauti. (Poor the coffee to the cup and enjoy.)

Makrot (macros) / annos (portion):

HH (carbs) 0 g, Prot 6,5 g, Rasva (fat) 5,2 g
(öljy ei ole mukana laskennassa / oil is not included in macros)

Munakahvin kanssa viikonloppuaamiaiselle tein nopean kanelipullan mikrossa, ohje tulee blogiin lähiaikoina :).

3 thoughts on “Munakahvi (Egg coffee)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s