Kurttukaalikääryleet

Olenko väärässä, vai onko kotimaiset kaalit olleet tänä vuonna poikkeuksellisen meheviä ja maukkaita? Niin tai näin, meidän uunissa on kaali, jos toinenkin ollut viimeisen kuukauden aikana paahtumassa, paistumassa ja muhentumassa ja kattilassa kiehumassa. Myös raakana kaaleista on tehty coleslaw:ta, pikkelöityä kaalia ja dippikasviksia. Olen käynyt läpi enemmän ja vähemmän jokaisen Suomessa myytävän kaalilajikkeen ja pakko todeta, että on ne vaan hyviä. Kuulun niihin onnekkaisiin, joiden vatsa kestää kaaleja todella hyvin, eikä ketoosikaan tunnu erityisesti kärsivän reiluhkosta kaalien syömisestä, toki kohtuus kaikesssa!

Eilen illalla tapani mukaan inspiroiduin oman jääkaappini aineksista ja katsoin mitähän ruokaa sitä huomiselle tekisi. Katseen vangitsi kurttukaali ja luomusiitakkeet; selvästi kaalikäryleen aihio. Pakastimesta löytyi hirven jauhelihaa ja puolukoita, jääkaapissa mangalitzan laardia mehevöittämään suhteellisen rasvatonta hirven lihaa. Ja siitä se ajatus sitten lähti :).

Kaalikääryleet tietysti perinteisesti tehdään keräkaalista ja siitä tuleekin pehmeämpi lopputulos. Itse kuitenkin tykkään kurttukaalin napakasta rakenteesta ja vihreästä maukkaudesta. Hirven liha on ihan oma lukunsa, se on vaan hyvää. Saatavuus voi kuitenkin olla hiukan hankalaa, joten mikä tahansa jauheliha sopii ohjeeseen hyvin. Minulla oli käytössä siitakesienet, mutta kantarellit, tatit, suppilovahverot, mustatorvisienet ja muute maukkaan metsäsienet sopivat ohjeeseen kuin nenä päähän.

Kurttukaalikääryleet

(4 annosta)

1 (ruokaan 400 g) kurttukaali

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

100 g sieniä

50 g laardia tai voita

1 tl suolaa

mustapippuria myllystä

valkopippuria myllystä

1 – 2 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna

400 g (hirven) jauhelihaa

5 – 7 dl lihalientä, esim. Sooci Villiriistaliemi

30 g voita

Tarjoiluun:

1 dl puolukoita

  1. Irrota 8 uloimmasta kurttukaalin lehteä. Pese ja ohenna leikkaamalla lehtiruoti. Laita lehdet uunivuokaan ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Näin lehdet pehmenevät hiukan ja ne on helpompi kääriä.
  2. Hienonna jäljelle jäänyt kaalin sisäosa täytettä varten. Hienonna myös sipulit ja sienet ja timjami. Kuullota pannulla voissa viitisen minuuttia. Mausta suolalla, pippureilla.
  3. Sekoita hiukan jäähtynyt kasvis-sieniseos jauhelihan joukkoon.
  4. Kuivaa kaalinlehdet ja laita työlaudalle. Täytä ja kääri kääryleiksi: laita täytettä lehden alaosaan, taita reunat päälle ja rullaa.. Laita kääryleet tiiviisti uunivuokaan.
  5. Kaada päälle lihaliemi ja voinokareita.
  6. Paista uunin keskiosassa 150 asteessa 2 – 3 h. Valele kääryleitä paistoliemellä muutaman kerran paiston aikana.
  7. Tarjoa puolukoiden (ja smetanan) kanssa.

Makrot / annos, 2 käärylettä puolukoilla: HH 8,8 g, Prot 28,5 g, Rasva 19,4 g

Kcal / annos: 321

P.S. Jännittäviä ja innostavia uutisia! Pahoittelut blogihiljaisuudesta, olen puuhannut ketotuotteita Kotitila.fi verkkokauppaan ja myymälään täydentämään heidän loistavaa pientuottajien ketoilijoillekin erinomaisesti sopivaa valikoimaa. Ensimmäiset ketoleivät ja -kakut on viime viikolla myyty myymälästä ja verkosta on nyt saatavilla pieni erä leipiä ja kakkuja pakkastuotteina suoraan kotiin kuljetuksella pääkaupunkiseudulle ja Turun seudulle. Kiitos saamastani palautteesta! Haluan tehdä sellaisia tuotteita, jotka helpottaisi ketoilijoiden arkea laadusta ja mausta tinkimättä, joten kaikki kehitysehdotukset, ruusut ja risut otan enemmän kuin mielelläni vastaan. Käykäähän tutustumassa ja pysykää kuulolla valikoiman kehittymisen suhteen :)!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s