Suklainen ketocookie on ihana herkku kahvin tai esim. ketojäätelön kanssa nautittuna. Ohjeen kekseissä on rapeat reunat, mutta sisältä keksi on pehmeä. Uunista otettaessa keksi tuntuu lähes kakkumaiselta, mutta jäähtyessään se rapeutuu. Makeuden määrä on sopiva sellaiselle, joka ei pidä erityisen makeasta. Jos kaakaon tai tumman suklaan karvaus saa sinussa puistatuksen aikaan, kannattaa makeutta hiukan lisätä. Tätä ohjetta voi käyttää myös kakkupohjana, jolloin puolikkaasta ohjeesta saa sopivan pohjan 23 cm:n vuokaan.

Suklaacookiet (keto, gluteeniton)
(12 keksiä)
150 g voita
1 dl karppisokeria
2 pientä tai 1 iso luomumuna
1 dl mantelijauhoa
3/4 dl kaakaojauhetta
2 rkl kookosjauhoja
pieni loraus vaniljauutetta
ripaus suolaa
50 g tummaa suklaata (väh. 90%) rouhittuna
- Kiehauta voi ja erytritoli. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset.
- Anna taikinan seistä 5 min, jotta se jämäköityy hiukan.
- Lusikoi taikinasta 12 keksiä leivinaperille, jätä hiukan leviämisvaraa.
- Paista 175 asteessa uunin keskiosassa n. 12 min.
- Anna keksien jäähtyä hyvin. Ne rapeutuvat reunoista jäähtymisen aikana ja jäävät keskeltä pehmeiksi.
Makrot / keksi: HH 2 g, Prot 3,2 g, Rasva 15,4 g
Kcal / keksi: 160

