
Smetanan ja muiden hapatettujen maitotuotteiden tekeminen itse on helppoa. Eri tuotteiden ominainen maku ja rakenne perustuu hapatteeseen ja tuotteen rasvapitoisuuteen. Pidän kookoksesta ja viime aikoina olen kaivannut kookospohjaisia rasvaisempia hapantuotteita. Smetanassa kookoksen maku toisi hauskaa vaihtelua moniin patoihin, curryihin ja aasialaisiin ruokiin. Mietinkin miksi jogurtti tai smetana ei yhtälailla voisi onnistua kookosmaidosta ja -kermasta kuin tavallisesta maidosta ja kuohukermasta. Ohjeet ovat siis perinteiset smetanan ja kotijogurtin valmistusohjeet ja toimivat samalla tavoin täysmaidosta (jogurtti) ja kuohukermasta (smetana) valmistettuna.
Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen ja itse tehty kookossmetana tulille. Kookosjogurtin ohjeen laitan omalle sivulleen löytämisen helpottamiseksi. Nyt vain ihmettelen miksi en ole tehnyt näitä aiemmin.
Ja mitä tässä kaunistelemaan, suoraan purkistahan minä nämä todennäköisimmin lusikoin ennekuin mihinkään pataan ehtii 😀
Kookossmetana
(n. 5 dl valmista kookossmetanaa)
400 g kookoskermaa
120 g smetanaa
- Sekoita kookoskerma ja smetana.
- Jätä seos huoneenlämpöön 18 – 24 h. Seos paksuuntuu lohkeavaksi, jolloin se on valmista.
- Säilytä smetana puhtaassa astiassa jääkaapissa, säilyvyys n. viikon.
Voit ottaa smetanasta taas uuden siemenen seuraavaa valmistuskertaa varten. Jossain kohti siemen kuitenkin väsyy, eikä massa enää paksuunnu ja hapatu. Tällöin tätyy ostaa uudeksi siemeneksi uusi purkki smetanaa.
Makrot / 100 g: HH 1,6 g, Prot 4,1 g, Rasva 30,1 g
Kcal / 100 g: 296
Hei puuttuuko tuosta otsikosta yksi s kirjain? Kirjoitetaanko se kookossmetana? Ja puuttuuko makroista hiilihydraattien kirjain lyhenne? Siinä on lukumäärä 1,6 g ja sen edestä puuttuu lyhenne hh. Ps. Mitä kookoskermaa käytit tuohon?
TykkääTykkää
Hei, kiitos tarkkasilmäisyydestä, puuttui! Nuo on nyt korjattu. Käytin Santa Marian kookoskermaa. Myös Pirkka parhaat on ainakin lisäaineeton.
TykkääTykkää
Taivaallista! Söin sitä jugurttin sijaan😬. Täyteläinen, hieman makea ja hapankin! Minun uusi herkku! Kokeilin sekoittaa caacao, stevian kanssa 🤯 Kiitos reseptistä !
TykkääTykkää
Eikö olekin! Tämä on munkin ihan ylivoimainen suosikki tähän alkuvuoteen ja jogurtin paikalla minäkin tätä syön 😀
TykkääTykkää