Suppilovahverokeitto

Palasin eilen lomalta Kreikan auringosta suoraan kauniin värikkääseen syksysäähän. Loma ja rentoutuminen oli paikallaan ja nyt piisaa taas virtaa omiin arkisiin askareihin ja ruokaan. Kotona jääkaapissa odotti ihana yllätys: rasiallinen suppilovahveroita ja kun blogiin tulleita viestejä lukiessani törmäsin vielä toiveeseen sieniohjeista ei jäänyt epäselväksi mitä voisin tällä viikolla syödä ja jakaa tänne bloginkin puolelle.

Aloitetaan sienikeitolla. Suppilovahveroiden hentoinen maku ei välttämättä muita makuja rinnalleen kaipaa. Minulla on kuitenkin tapana lisätä sienikeittoon muutama salainen ainesosa: hiukan lehtiselleriä tuomaan täyteläisyyttä ja hiukan vaihtelua keiton sattumien rakenteeseen sekä tuoretta timjamia, joka sopii metsäisen suppilovahveron makupariksi täydellisesti. Lehtisellerin voi kuitenkin halutessaan jättää keitosta pois ja timjamin voi hyvin korvata persiljalla tai ruohosipulilla.

Keiton liemen voisi suurustaa psylliumilla, pofiberillä tai kookosjauhoilla, mutta itse käytän sulate- tai tuorejuustoa suurustukseen sekä tuomaan keittoon herkullista makua.

Suppilovahverokeitto

(2 annosta)

½ l suppilovahveroita (tai muita sieniä)

pieni sipuli

1 varsi lehtiselleriä

50 g voita

tuoretta timjamia

ripaus suolaa

rouhaisu mustapippuria

1 dl kuohukermaa

½ dl vettä

½ pkt (125 g) Koskenlaskija sulatejuustoa

1 rkl siemeniä

  1. Hienonna sienet, sipuli ja lehtiselleri.
  2. Kuumenna voi kattilassa. Kuullota sienet, sipuli ja lehtiselleri voissa. ta halutessasi hiukan sieniä sivuun annoksen koristelua varten.
  3. Mausta suolalla, pippurilla ja muutamalla timjamin oksalla.
  4. Lisää kerma, vesi ja sulatejuusto pieninä kuutioina.
  5. Anna kiehua hiljalleen, kunnes juusto on täysin sulanut.
  6. Jaa keitto lautasille ja ripottele pinnalle siemeniä

Makrot / annos: HH 8,5 g, Prot 16 g, Rasva 53,7 g

Kcal / annos: 591

2 thoughts on “Suppilovahverokeitto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s