
Lihastroganoff kuuluu ehdottomasti 70 ja 80-luvun lapsien lapsuuteen, jolloin se nakkiversiona komeili koulujen ruokalistoilla ja lihaversiona oli useissa perheissä parempaa viikonloppuruokaa. Olin lapsena todella kriittinen ja epäileväinen liharuokia ja erityisesti lihan rakennetta kohtaan ja lihapadat ja -kastikkeet aiheuttivat minussa aina epäilyksen sitkeistä, hampaiden välissä nuljuvista paloista. Lihastroganoff oli kuitenkin hyvis siinä missä tilliliha aiheutti ja aiheuttaa edelleen vilunväristyksiä.
Jostain syystä ravintolakoulua lukuunottamatta en kuitenkin ole ottanut lihastroganoffia omaan vakiovalikoimaani, kunnes muistin sen yht’äkkisesti tässä muutamia viikkoja sitten. En ole sen jälkeen saanut kermaisen punaista kastiketta ja mureita lihasuikaleita mielestäni. Ketogeenisen ruokavalion ehdoton vahvuus on, että lähes kaikki mikä on perinteistä ja lapsuudesta saakka tuttua ruokaa, sopii ruokavalioon kuin nenä päähän. Stroganoff ei tee poikkeusta. Perunan ja riisin sijaan tarjosin padan kanssa pannulla oliiviöljyssä paistettua parsakaaliriisiä ja yllättäen kokonaisuus kelpasi paremmin kuin hyvin koko perheelle.
Lihastroganoff
(4 annosta)
400 g naudan paistia suikaleina
3 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
½ vihreä paprika
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
2 rkl tomaattipyrettä
200 g tomaattimurskaa
2 – 3 dl vettä
120 g smetanaa
1 iso hapankurkku
nippu tuoretta lehtipersiljaa
Tarjoiluun paistettua parsakaaliriisiä
- Ruskista lihasuikaleet oliiviöljyssä keskikokoisessa kasarissa.
- Lisää joukkoon hienonnetut sipulit, paprika ja tomaattipyre. Kuullota muutama minuutti.
- Mausta.
- Lisää tomaattimurska ja vesi. Anna kiehua keskilämmöllä kannen alla n. 20 min, kunnes suikaleet ovat mureita.
- Viimeistele smetanalla, hapankurkkusuikaleilla ja hienonnetulla persiljalla.
- Tarjoa paistetun parsakaaliriisin kera.
Makrot / annos: HH 5,5 g, Prot 25 g, Rasva 26 g
Kcal / annos: 358