
Monet suhtautuvat munakoisoon epäluuloisesti tai makukokemus siitä on ollut epämieluisa. Tähän on olemassa selkeä syy: huonosti laitettuna munakoiso on maultaan karvas ja rakenteeltaan sitkeän rouskuva, eikä oikeastaan miellyttävä lainkaan. Hyvin valmistettuna munakoiso on puolestaan kermaisen pehmeä rakenteeltaan ja maultaan lempeän umaminen eli täyteläinen, jonka johdosta se sopii mainiosti esim. kasvisruokiin. Munakoiso sisältää lisäksi kohtuullisesti kaliumia, jonka saanti ketoruokavaliolla voi olla vähäistä ja johon kannattaa kiinnittää huomiota.
Perinteisesti munakoiso on itketetty ennen kypsentämistä lisäämällä sen päälle suolaa ja antamalla munakoison kitkeryyden valua ulos pinnalle tihkuvan nesteen mukana. Nykyään munakoisolajikkeet eivät ole enää entiseen tapaan kitkeriä eikä itkettäminen ole välttämätöntä. Itse tapaan kuitenkin itkettä munakoisot parhaan mahdollisen lopputuloksen aikaan saamiseksi. Suosittelen nauttimaan munakoison paistettuna salaateissa tai lisukkeissa tai kypsennettynä vuokaruoissa.
Munakoisosalaatti
(4 lisukeannosta)
200 g munakoisoa
½ tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
(ripaus kanelia)
150 g salaattisekoitusta (lehtikaali, pinaatti, rucola)
50 g chorizo-makkaraa
100 g kirsikkatomaatteja
25 g manteleita
Kastike:
2 rkl oliiviöljyä
2 tl omenasiiderietikkaa
ripaus suolaa
ripaus kanelia
- Kuutioi munakoiso talouspaperin päälle. Ripottele päälle suola ja anna itkeä n. 10 min.
- Kuivaa kuutioista ylimääräinen neste ja paista kuutiot pannulla oliiviöljyssä, mausta mustapippurilla ja kanelilla.
- Kerrostele salaatin ainekset vadille.
- Sekoita kastike ja valuta salaatin päälle.
- Nauti paistetun broilerin tai pihvin kanssa.
Makrot / annos: HH 3,4 g, Prot 5,1 g, Rasva 23,1 g
Kcal / annos: 250