
Mokkapalat on vuodesta toiseen suomalaisten suosikkileivonnainen. Mokkapaloja leivotaan myyjäisiin, harrastusporukoiden kahviloihin ja perhejuhliin, eikä suotta. Pehmoisen suklaalevykakun päällä kiiltelevä kahvilla maustettu suklaakuorrutus maistuu vauvasta vaariin.
Ketoversio mokkapaloista osoittautui haastavammaksi kuin olisin kuvitellut, pohjasta halusin ehdottomasti perinteistä mokkapalapohjaa kosteamman ja suklaisemman, mutta kuorrutus perinteisellä menetelmällä ei ottanut onnistuakseen, vaan päätyi sen juoksettumiseen kerta toisensa jälkeen. Niinpä vaihdoin suunnitelmaa suklaa-ganachekuorrutukseen, jonka maustoin kevyesti kahvilla ja tomutetulla erytritolilla. Itse laitoin sokeria vain ½ dl :n verran, mutta perheen toiveesta lisäsin määrää ohjeeseen. Jos et siis toivo kovin makeaa lopputulosta, voi kuorrutuksen makeutuksen määrää vähentää ½ dl:aan.
Ketomokkapalat
(12 palaa)
2 luomumunaa
3/4 dl erytritolia
75 g voita sulatettuna
150 g ranskankermaa
2 dl mantelijauhoja
1 rkl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
Kuorrutus:
1 dl kuohukermaa
15 g voita
3/4 dl tomutettua erytritolia
2 – 3 tl pikakahvijauhetta
75 g tummaa suklaata
Pinnalle:
pähkinärouhetta tai kaakaonibsejä
- Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja erytritoli.
- Lisää voisula ja ranskankerma, sekoita tasaiseksi.
- Lisää kuivat aineet, sekoita tasaiseksi.
- Levitä taikina leivinpaperoituun n. 18 x 25 cm uunivuokaan.
- Paista uunin keskiosassa 175 asteessa 25 – 30 min.
- Valmista kuorrutus: Kiehauta kerma, voi, tomuerytritoli ja pikakahvijauhe. Lisää suklaa ja anna tekeytyä 1 min. Sekoita.
- Kaada kuorrutus pohjan päälle. Ripottele pinnalle pähkinärouhetta.
- Anna jähmettyä jääkaapissa tunnin verran ennen tarjoilua.
Makrot / pala: HH 2,6 g, Prot 3,8 g, Rasva 17,3 g
Kcal / pala: 179
Kurkkaa myös video miten tehdä ketomokkapalat!
Voiko erytritolin jättää pois resepteistä jossei tahdo makeutusta🤔
TykkääTykkää
Hei, pohjan rakenteessa sillä on oma roolinsa. Pois jättäminen voi vaatia hiukan muutoksia ohjeeseen. Kuorrutuksessa se ei ole olennainen, mutta pakko sanoa että vaikka itsekään en ole kovin makean ystävä niin ilman mitään makeutusta ohje on melko karvas
TykkääTykkää
Reseptissä lukee 75 gr voita ja videolla 50 grammaa.Rupean just nyt tekemään näitä ja kumpi nyt on oikein?Taidan laittaa 75 grammaa.Mutta miten on ??
TykkääTykkää
Kappas! Todennäköisesti molemmat onnistuu, koska on kulloinkin tehty niillä määrillä mitä on kirjoitettu 🙂
TykkääTykkää
Tein 75 grammalla voita.Hyvältä näyttää:) Voiko näitä pakastaa?
TykkääTykkää
Hei, kyllä voi!
TykkääTykkää
Kyllä voi pakastaa 🙂
TykkääTykkää
Aa,kiva:) Tuli tosi hyviä,en jaksanut tuntia odottaa ,että olis jäähtynyt jääkaapissa.Laitin kermavaahtoa vielä vähän päälle.Kiitos mahtavasta resptistä!Nam ! 🙂
TykkääTykkää
Resptiä kokeiltu, ja tykkäsi raatikin, niin että tehdään tästä eteenpäin näitä, ainakin pienemmälle porukalle. Kiitos.
TykkääTykkää
Kiitos palautteesta!
TykkääTykkää