
Rahkavoitaikina on aina ollut suosikkitaikinani erilaisiin suolaisiin ja makeisiin piirakoihin, pasteijoihin ja torttuihin. Rahkan happamuus tekee taikinasta todella maukkaan ja moneen sopivan. Sekoitettu rahkavoitaikina onnistuu viljattomana hyvin ja makua tavalliseen vehnätaikinaan tuskin erottaa paistetussa leivonnaisessa. Rahkavoitaikinassa kannattaa käyttää aina paksua perinteistä maitorahkaa, lusikoitavat pehmeät rahkat vaativat taikinaan enemmän jauhoja ja lopputulos on mauttomampi.
Rahkavoitaikina soveltuu siis sekä suolaisiin, että makeisiin leivonnaisiin. Omat suosikkini: jauhelipiirakka, lohipiirakka ja joulutortut ovat tulossa blogiin lähiaikoina. Halutessasi voit makeuttaa tai maustaa taikinaa.
Rahkavoitaikinan voi tehdä yksinkertaisesti sekoittamalla ainekset, jolloin taikina on kuohkea, mutta tasainen tai kaulimalla taikinaan lisäkuohkeutta taittamalla sitä kolmeen osaan kolme kertaa ja kaulimalla levyksi aina välissä. Kaulittavaan taikinaan on syytä lisätä ½ dl jauhoja, jotta leivonnainen jaksaa pitää rakenteensa paistuessaan. Kaulittu taikina on passeli esim. voisarviin, pasteijoihin tai joulutorttuihin. Tärkeintä molemmissa tavoissa on antaa taikinan levätä ja tekeytyä jääkaapissa useampi tunti ennen varsinaista leipomista.
Rahkavoitaikina
200 g huoneenlämpöistä voita
2 dl mantelijauhoja
1 ½ dl pofiberiä ( ja ½ dl kaulintaan)
1 rkl psylliumia
1 tl ksantaania
1 tl leivinjauhetta
200 g maitorahkaa
- Nypi voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet tasaiseksi seokseksi. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi.
- Muotoile taikina suorakaiteeksi ja kääri kelmuun. Anna levätä ja kovettua jääkaapissa muutama tunti.
- Kauli ja käytä sellaisenaan piirakoiden pohjaksi tai
- Kauli taikina pofiberillä jauhotetun leivinpaperin päällä suorakulmaiseksi levyksi. Taita levyn reunat keskustaan siten, että levy on kolminkerroin. Käännä vaakatasoon ja kauli samoin vielä kaksi kertaa.
Hei,
jos taikinan haluaa tehdä vain mantelijauheesta tai -jauhosta ja haluaisi tehdä voisarvia, niin paljonko jauhoja tulisi käyttää? Voisiko taikinassa käyttää kookosjauhoja osaksi, missä suhteessa? Testattu 4 1/2 dl manteiljauhetta ja lopputulos, sarvet leivisi pelille. Varmaan kerma-rahka oli myös syynä tähän 😀 😀
TykkääTykkää
Hei, on hiukan hankalaa antaa varmasti toimivaa ohjetta kokeilematta sitä, mutta karkeasti pofiberiä korvatakseen on käytettävä n. kaksinkertainen määrä mantelijauhetta tilavuusmitoissa eli tässä ohjeessa n. 6 dl mantelijauhetta yhteensä. Mantelijauhe tosin toimii hiukan eri tavalla kuin pofiber, sillä se sisältää runsaasti rasvaa toisin kuin pofiber. Kookosjauhoja voisi varmasti käyttää myös, niitä taas riittää jopa hiukan vähemmän kuin pofiberiä. Kermarahka on koostumukseltaan pehmeämpää kuin ohjeessa käytetty perinteinen kuivakka maitorahka, joten se osaltaan varmasti lisää myös jauhojen tarvetta.
Olen itse tehnyt sarvia myös tuorejuustolla tai jogurtilla jatkettuun fat head -taikinaan ja se toimii aika mukavasti. Voisin koittaa kokeilla tarkempaa ohjetta tänne blogin puolelle lähiaikoina, kun töiltäni ennätän.
TykkääTykkää
Kiitos vinkeistä! Jään innolla odottamaan tarkempaa voisarvi ohjetta. 🙂
TykkääTykkää
Aivan mahtavan makuinen taikina, menee aivan täydestä voitaikinasta! Nyt odotetaan että päästään kaulimaan ja tekemään joulutorttuja – sarvetkin on pakko testata 😛
Kiitos Anna jälleen!
TykkääTykkää
Kiva kuulla, mäkin tykkään kyllä tästä taikinasta makeana ja suolaisena 🙂 🙏
TykkääTykkää
Tein viime jouluna tortut tällä ohjeella ja nyt taas. Miksi vaihtaisi hyvän ohjeen toiseen.
Olen aina tehnyt rahkavoitaikinan, mutta ketoilun myötä on jauhot on vaihtunut toisiin.
TykkääTykkää
Kiva kuulla, että ohje oli mieleinen. Ihanaa joulunodotusta!
TykkääTykkää
Moikka, mitä mantelijauhoa olet tässä käyttänyt? Minkä merkin,
TykkääTykkää
Hei, millainen paistoaika ja -lämpö, kun tekee torttuja tästä taikinasta? Kohta pitäisi ruveta kaulitsemaan.😊
TykkääTykkää
Hei, paistolämpö tasalämmöllä on 200 astetta ja kiertoilmalla 175 astetta. Paistoaika n. 15 min.
TykkääTykkää
Onko mitään paisto-ohjetta tälle taikinalle jos tekee vaikka pastejoita?
TykkääTykkää
Hei! Paistaminen onnistunee 175 – 180 asteessa tasalämmöllä tai 160 asteessa kiertoilmalla n. 30 minuuttia hiukan pasteijoiden koosta riippuen 🙂
TykkääTykkää
Hei, asun USA:ssa ja täältä ei saa pofiberiä. Voiko tuon pofiberin korvata tässä reseptissä jollain muulla, esim. kaurakuidulla? Missä mittasuhteessa se toimisi?
TykkääTykkää
Kaurakuitu toimisi varmasti hyvin. Sitä voi laittaa saman määrän kuin pofiberiä. Iloista joulun aikaa sinne toiselle puolelle palloa ☺️!
TykkääTykkää
Moikka! Onko psyllium hiutaleita vai jauhetta?
TykkääTykkää
Hei, ohjeessa on käytetty hienoa psylliumjauhetta.
TykkääTykkää
Ihana ohje. Voisikohan mantelijauhot vaihtaa toisiin?
TykkääTykkää
Hei, voiko tätä taikinaa pakastaa? Jos vaikka tekisi jo hyvissä ajoin odottamaan
TykkääTykkää