Keto Kantarelliuunipasta

Keto Kantarelliuunipasta

Metsät pullistelee sieniä ja marjoja ja muutoinkin kotimainen sato jatkaa kypsymistään. Jos oma mieli ei halaja metsiin samoilemaan, on sienivalikoima onneksi myös toreilla ja marketeissa tällä hetkellä kohtuullisen laaja. Kantarelli on ehdottomasti mielestäni sienten aatelia ja sen miedon aromikas maku on omiaan kermaisissa kastikkeissa tai piirakoissa. Ostin eilen kantarelleja torilta ja päätin mennä kotikaapille inspiroitumaan päivän ruokaa varten. Puolikas paketti pekonia, sinihomejuuston pätkä ja muutama muu edellisiltä aterioilta yli jäänyt kasvis muuttui alle puolessa tunnissa herkullisen kermaiseksi uunipastaksi.

Sama ohje toimii tietysti spagetin tai tagliatellen kanssa, mutta ketokeittiössä korvasin tagliatellen suikaloidulla kesäkurpitsalla. Suosittelen kokeilemaan ohjetta niissäkin perheissä, joissa osa syö pastaa sillä nopeasti uunissa kypsennetty vielä purutuntumansa säilyttänyt kesäkurpitsa on todella herkullista.

Kantarelliuunipasta

(2 annosta)

200 g kantarellia

100 g pekonia

1 kevätsipuli varsineen

50 g broccoliinia tai parsakaalia

50 g sinihomejuustoa (AURA gold)

2 rkl oliiviöljyä

mustapippuria

1 dl täyteläistä kuohukermaa

300 g kesäkurpitsaa suikaleina

  1. Puhdista ja paloittele kantarellit, viipaloi pekoni ja sipuli.
  2. Laita ainekset uunivuokaan, sinihomejuusto murrettuna. Valuta päälle öljyä ja rouhaise mustapippuria.
  3. Paahda uunin keski-/yläosassa 225 asteessa n. 15 min, kunnes pekoni on ruskistunut.
  4. Lisää vuokaan kerma ja päällimmäiseksi kesäkurpitsasuikaleet. Kuumenna vielä 10 min.
  5. Mausta valmis annos halutessasi ripauksella suolaa.

Makrot / annos: HH 9 g, Prot 19 g, Rasva 44,5 g

Kcal / annos: 559

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s