
Vähähiilihydraattinen jäätelö on helppoa valmistaa itse ja meillä sitä on usein pakastimessa valmiina niiden päivien varalle, kun tekee mieli jotain hyvää. Samoin kuin minkä tahansa kotitekoisen, lisäaineettoman jäätelön valmistuksessa on kuitenkin hyvä huomioida, että heti syötävän pehmeän kermaisen jäätelön saa aikaiseksi oikeastaan ainoastaan jäätelökoneella tai sekoittamalla pakastuvaa jäätelömassaa vartin välein ja syömällä sen heti jäätelön valmistuttua. Jos et jaksa päivystää pakastimen äärellä, ei ole syytä kuitenkaan luovuttaa: vartin temperoituminen huoneenlämmössä tekee jäätelöstä valmiin syötäväksi, vaikka sen laittaisi ja unohtaisi pakastimeen ilman sekoittamista.
Tässä on perusohje itse yleisimmin käyttämääni vaniljajäätelöön, jota voi jatkojalostaa oman mielikuvituksensa ja hiilihydraattiraamiensa puitteissa. Tällä ohjeella saat kuohkean ja valkuaisvaahdon ansiosta hieman kevyemmän makuisen jäätelön kuin esim. aiemmin postaamastani tuhdin kermaisesta (tosin herkullisesta ja astetta helpommasta). mascarponevaahdosta. Samaisesta valkuaisvaahdosta voit muuten myös paistaa marenkeja jäätelöannosten koristeiksi tai tehdä pohjan ketopavlovaan!
Vaniljajäätelö
(4 annosta)
2,5 dl täyteläistä kuohukermaa
125 g mascarponea
1 muna
1 tl omenasiiderietikkaa
3 – 4 rkl karppisokeria
½ tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa
- Erottele keltuainen ja valkuainen eri kulhoihin. Lisää valkuaisen joukkoon etikka ja vaahdota sähkövatkaimella. Kun vaahto on kuohkeaa, lisää karppisokeri pienissä erissä samalla vatkaten. Valmis vaahto on kiiltävää ja jämäkkää.
- Lisää keltuaisen joukkoon mascarpone, vaniljajauhe ja suola. Vaahdota kuohkeaksi samoilla vispilöillä.
- Vaahdota lopuksi kerma. Sekoita vaahdot.
- Pakasta vähintään 2 – 3 tuntia.
Makrot / annos: HH 2,7 g, Prot 4,5 g, Rasva 44,5 g
Kcal / annos: 411
Maustamisideoita (4 hlön annokseen):
Sitruuna-mustikka: Sekoita vaniljajäätelöön yhden sitruunan raastettu kuori ja n. 1 rkl sitruunamehua sekä 1 dl mustikoita.
Makrot / annos: HH 1 g, Prot 0 g, Rasva 0 g, Kcal 6
Suklaa-pähkinä: Sekoita vaniljajäätelöön 3 rkl kaakaojauhetta, 1 tl pikakahvijauhetta, 25 g tummaa suklaata (99%) rouhittuna ja n. 25 g pähkinöitä rouhittuna.
Makrot / annos: HH 3,5 g, Prot 2,5 g, Rasva 4,2 g, Kcal 60
Maapähkinävoi-suklaahippu: Sekoita vaniljajäätelöön 1 dl karkeaa maapähkinävoita ja 15 g tummaa suklaata rouhittuna.
Makrot / annos: HH 4,5, Prot 7 g, Rasva 12 g, Kcal 156
Vadelma: sekoita vaniljajäätelöön 150 g vadelmia.
Makrot / annos: HH 1,5 g, Prot 0,6 g, Rasva 0,3 g, Kcal 15
Herkkuhetkiä toivotellen!
Kiitos ohjeesa, huippu jäätelö! aino mitä muokkasin, lisäsin ripaus guar gum joka auttaa paranta jäätelö rakenne samettisempa ja eestä että tulee lian kova ja jääinen!
paras jäätelö joka olen tehty 🙂
Ciaooo
TykkääTykkää
Hei, kiitos palautteesta. Tuo guarkumi onkin hyvä vinkki, pitää kokeilla sitä joskus :)!
TykkääTykkää
Moikka! Mistä tuota quar gumia voi ostaa? Jäätyykö tämä kivikoviksi jos on kauemmin pakkasessa? ☺️☀️ t. Johanna
TykkääTykkää
Moi! Guar gumia saa ostettua luontaistuotekaupoista ja netistä. Jäätelö ohjeen mukaan tehtynä jäätyy kovaksi pidemmässä pakastuksessa ja vaatii puolisen tuntia temperointiaikaa ollakseen mukavan pehmeää syödä 🙂
TykkääTykkää
Maustoin perustaikinan Foodinin lakritsijauheella. Siis miten voikin olla niin hyvää! T. Johanna
TykkääTykkää
Moi! Miten paljon laitoit lakujauhetta? Itsekin mietin, että sitä lisäämällä voisi tulla hyvää.
TykkääTykkää
Hei, voiko käyttää steviaa vaiko vain karppisokeria?
TykkääTykkää
Hei, jäätelön voi hyvin makeuttaa myös stevialla, määrä tietysti on hurjan paljon pienempi. Mutta siis rakenteellisesti karppisokerilla ei ole ohjeessa roolia, joten mikä vaan makeutus passaa 🙂
TykkääTykkää
Tämä on kesän pelastus raskausajan diabeteksen saaneelle! Hyvälle maistui ainakin massat, nyt vaan oottelen jäätymistä.
TykkääTykkää
Mahtava kuulla!
TykkääTykkää
Niin hyvää tuli! Laitoin marjasekoitusta, kun muuta ei ollut ja samoin jouduin käyttämään ripauksen vaniljasokeria, jauheen sijasta. Mutta niin kermaista ja ihanaa ja helppoa! Kiitos ohjeesta! 🙂
TykkääTykkää