-

Kesäinen ahvenkeitto
Kesällä monen onkeen tai katiskaan tarttuu ahvenia, joiden hennon vaalea liha on herkullisimmillaan voissa paistettuna, savustettuna tai yksinkertaisena keittona kuten tässä ohjeessa. Mikäli oma kalastajan ura ei ole ottanut onkeen, on ahventa onneksi saatavilla myös Reko-jaoissa ja kalatiskeillä. Juuriselleri on monelle tuttu maustejuureksena, eikä sen käyttö keittojen pääraaka-aineena ole kovin tavanomaista. Kypsyessään juurisellerin maku kuitenkin…
-

Sitruunainen uuniahven
Ahven on monen kesäkalastajan aarre. Itse en ongelle ole ehtinyt, mutta onneksi Reko-kalastajilta tätä herkkua silloin tällöin saa ostettua. Parhaimmillaan ahven on yksinkertaisimmin pyyntituoreena pannulla voissa paistettuna. Jos paistaminen ei syystä tai toisesta onnistu on fileet näppärää kypsentää myös uunissa. Sitruunamehusta ja voista tehty paistoliemi pitää pienemmätkin fileet mehevinä ja toimii samalla herkullisena kastikkeena. Parhaiten…