Keto sitruunaposset

Keto sitruunaposset

Sitruunaposset on yksinkertaisimmillaan kermasta ja sitruunanmehusta sekä -kuoresta valmistettu jälkiruokavanukas. Vanukkaan valmistuksessa ei tarvita hyydykeaineita tai saostamista, sillä sitruunan happo muodostaa emulsion kerman rasvan kanssa ja vanukkaan täyteläinen rakenne muodostuu itsestään jäähtyessään. Situunan tavoin vanukkaan voi valmistaa myös limen mehusta. Vanukkaan makeuttamisessa voi käyttää steviaa tai erytritolia, ilman makeutusta jälkiruoka on raikkaampienkin makujen ystävälle todennäköisesti hiukan liian hapan. Makeutusta kannattaa tietysti laittaa omaan suuhun sopivaksi, minä käytin 0,5 tl nestemäistä steviaa / 2 rkl erytritolia ja sillä tulee ihanan kirpakka ja raikas lopputulos.

Continue reading “Keto sitruunaposset”

Ketotiramisu

Ketotiramisu

Tiramisu on italialaisen keittiön kuningatar ja oikeastaan hienostuneempi versio meikäläisestä pappilan hätävarasta. Perinteisesti tiramisu on valmistettu kostuttamalla kissankieliä eli savoiardi-keksejä espressokahviin ja kerrostamalla keksejä samettisen pehmeän mascarponevaahdon kanssa. Mausteena tässä suussa sulavan herkullisessa jälkiruoassa käytetään rommia, marsalaa tai amarettoa ja koko komeus hunnutetaan tummalla kaakaojauheella. Savoiardi-keksien tilalla olen käyttänyt ketotiramisussa niin tummaa ketokääretorttupohjaa kuin maustekakkua. Keksien tilalle käy siis monenlaiset ketokeksien ja -leivonnaisten rippeet aivan yhtä hyvin kuin tuoreeltaan paistettu torttupohja. Täydellinen jälkiruoka rentoon ja herkulliseen ketoruokavalioon siis 😛

Continue reading “Ketotiramisu”

Mantelivohvelit

Mantelivohvelit

Isänpäivän aamiaisella tai muuten vaan viikonlopun hitaina aamuina tai merkkipäivinä on aikaa herkutella letuilla ja vohveleilla. Aiemmin postaamani suolaisten vohveleiden sijaan makeat vohvelit tapaan tehdä mantelijauhoista. Manteli antaa vohveleille maukkaan, mutta hiukan neutraalimman pohjan marjaisille täytteille. Halutessasi voit makeuttaa vohvelitaikinaa tai lisätä siihen hiukan kardemummaa, jolloin kodin valtaa ihana pullantuoksu. Hyvää isänpäivää kaikille!

Continue reading “Mantelivohvelit”

Ketoglögi

Ketoglögi

Lokakuun loppua viedään ja ainakin pääkaupunkiseudulla on pitkän sateen ja harmauden jälkeen ollut muutama piristävän kipakka, mutta aurinkoinen päivä, jotka enteilevät tulevaa talvea. Viikonloppuna kaivoin varastosta esiin villakangastakit ja paksummat kaulahuivit, eikä yhtään liian aikaisin – aamulla lämpömittari oli reilusti pakkasen puolella. Kuuraan peittynyt luonto tarjoilee kuitenkin sen verran ihastuttavia maisemia aamuiselle työmatkalle, että olisin jo melko valmis talven tuloon.

Continue reading “Ketoglögi”

Ketoletut kermavaahdolla ja mansikoilla

Ketoletut kermavaahdolla ja mansikoilla

Olin viime viikon töissä OKRA-maatalousnäyttelyssä Oripäässä. Viikko oli antoisa ja oli mukava tavata maatalousyrittäjiä ja muita kuluttajia ympäri Suomen ja kuulla minkälaisia ajatuksia ruoasta on ilmoilla, mutta samanaikaisesti viikko oli myös melkoisen rankka. Pitkät työpäivät, omien rutiinien puuttuminen ja tuhannet kontaktit veivät veronsa, eikä iltaisin tarvinnut odotella unen tuloa. Kenttäolosuhteissa ruokailu onnistui ketoperiaatteiden mukaisesti mikäli ruokaa ylipäänsä teki mieli ja ehti syödä. Oli siis erityisen ihanaa heräillä tänä aamuna rauhassa omasta sängystä ja laittaa kunnon aamiaista mielitekojen mukaan miettimättä sen enempää ravintosisältöjä.

Continue reading “Ketoletut kermavaahdolla ja mansikoilla”