Chorizo-kaalikeitto

Chorizo-kaalikeitto

Vuoden loppu sujahti ohi huomaamatta ja uusi vuos 2021 pääsi alkamaan. Katselen ikkunasta lumen peittämää maisemaa, enkä voi olla iloitsemasta Suomen neljästä vuodenajasta. Talveen kuuluu ehdottomasti lämmittävät keitot ja mikä olisi perinteisempi ja parempi vuoden alun starttiruoka kuin kaalikeitto!! Kaalikeitto saattaa tuoda mieleen kaalikeittokuurit, jotka oli muutama vuosikymmen sitten suuressa huudossa ja kiertokirjeiden tavoin ohjetta levitettiin ympäriinsä kuin suurinta valtiosalaisuutta. Muistaako joku saaneensa kirjeen?

Tämä kaalikeitto ei ole valtiosalaisuus, eikä sitä tarvitse syödä viikkoja. Kaalikeitto on kuulunut meidän perheen suosikkiruokiin lapsuudesta saakka ja siksi siitä on vuosien saatossa tullut tehtyä jos jonkinlaista versiota. Yksi suosikkini on lämmittävän tulinen chorizo-kaalikeitto, joka on paitsi super helppo tehdä, myös edullnen. Chilin määrää kannattaa suhteuttaa siihen kuinka mausteista käytetty chorizo on ja miten tulisesta ruoasta tykkää. Itse käytin keitossa 2/3 raakamakkaraa ja 1/3 kestomakkaraa, josta irtoaa paistamisen aikana ihana punaisen mausteinen rasva. Chorizon tilalla voi käyttää myös muita makkaroita tai vaikkapa jauhelihaa. Yksi mikä kuitenkin varma: tämä ruoka saa aineenvaihdunnan hyrräämään ja on siksi mainio ruoka vähähiilihydraattisen ruokavalion alkutaipaleelle.

Continue reading ”Chorizo-kaalikeitto”

Ketojoululimppu

Ketojoululimppu

Lupailin tämän vuoden jouluisten myyntituotteiden ohjeita tänne blogiinkin, mutta kiire on ollut sen verran murskaava, että taitavat säilyä ensi joululle :/. Tässä kuitenkin mausteisen joululimpun ohje, jonka lupasin kirjoitella muidenkin testatavaksi. Mausteiden määrää en aivan tarkalleen mitannut, joten kannattaa maistella taikinasta itselleen sopiva maustemäärä. Toivottavasti tykkäätte!

Continue reading ”Ketojoululimppu”

Vadelmainen New York Cheesecake, keto

Vadelmainen New York Cheesecake, keto

Kotitilan myymälässä on ollut myynnissä muutamia viikkola vadelmainen paistettu juustokakku, jonka ohjeen lupailin myös tänne blogin puolelle. Vakaa aikomus on ollut ottaa hyvät kuvat ja julkaista ohje vasta sen kera. Nyt on kuitenkin pakko todeta, että tarve pyhittää tällä kertaa hiukan huonomman kuvan, jotta saadaan ohje jakoon tämän vuoden puolelle :D. Herkullisia hetkiä!

Continue reading ”Vadelmainen New York Cheesecake, keto”

Ketobrownie

Ketobrownie

Viimeiset viikot ovat olleet sen verran hektisia, että ruoka on jäänyt ajatuksissani kummallisen toissijaiseen rooliin. Vaikkakin vietän käytännössä koko hereilläoloaikani (ja välillä hiukan uniaikaakin) tehden, ajatellen tai konsultoiden jotain ruokaan liittyvää, ei ruoka tunnu valtaavan minua entiseen tapaan ja se jos joku on puolivoittoa itselleni. Olen kiitellyt monta kertaa ketoruokavaliota siitä, että vaikka jokapäivä ei ole ehtinyt syömään, ei energia ole loppunut tai nälkä vaivannut. Vararasvaaa tai ”potentiaalista energiaa” kuten Dr Eric Berg oivaltavasti ylimääräistä kehorasva kutsuu, on ollut kiittäminen myös. Ensimmäistä kertaa olen herännyt ajatukseen, että omassa elämäntilanteessani olisi hankalaa olla tiukassa, vähärasvaisessa kunnossa :D. Viikottain on sen verran paljon tilanteita, joissa hiukka ”potentiaalista energiaa” onkin oikeastaan hyödyllistä jaksamisen kannalta. Toki liika on liikaa tässä, niinkuin kaikessa.

Continue reading ”Ketobrownie”

Kurttukaalikääryleet

Kurttukaalikääryleet

Olenko väärässä, vai onko kotimaiset kaalit olleet tänä vuonna poikkeuksellisen meheviä ja maukkaita? Niin tai näin, meidän uunissa on kaali, jos toinenkin ollut viimeisen kuukauden aikana paahtumassa, paistumassa ja muhentumassa ja kattilassa kiehumassa. Myös raakana kaaleista on tehty coleslaw:ta, pikkelöityä kaalia ja dippikasviksia. Olen käynyt läpi enemmän ja vähemmän jokaisen Suomessa myytävän kaalilajikkeen ja pakko todeta, että on ne vaan hyviä. Kuulun niihin onnekkaisiin, joiden vatsa kestää kaaleja todella hyvin, eikä ketoosikaan tunnu erityisesti kärsivän reiluhkosta kaalien syömisestä, toki kohtuus kaikesssa!

Continue reading ”Kurttukaalikääryleet”