Chorizo-kaalikeitto

Vuoden loppu sujahti ohi huomaamatta ja uusi vuos 2021 pääsi alkamaan. Katselen ikkunasta lumen peittämää maisemaa, enkä voi olla iloitsemasta Suomen neljästä vuodenajasta. Talveen kuuluu ehdottomasti lämmittävät keitot ja mikä olisi perinteisempi ja parempi vuoden alun starttiruoka kuin kaalikeitto!! Kaalikeitto saattaa tuoda mieleen kaalikeittokuurit, jotka oli muutama vuosikymmen sitten suuressa huudossa ja kiertokirjeiden tavoin ohjetta levitettiin ympäriinsä kuin suurinta valtiosalaisuutta. Muistaako joku saaneensa kirjeen?

Tämä kaalikeitto ei ole valtiosalaisuus, eikä sitä tarvitse syödä viikkoja. Kaalikeitto on kuulunut meidän perheen suosikkiruokiin lapsuudesta saakka ja siksi siitä on vuosien saatossa tullut tehtyä jos jonkinlaista versiota. Yksi suosikkini on lämmittävän tulinen chorizo-kaalikeitto, joka on paitsi super helppo tehdä, myös edullnen. Chilin määrää kannattaa suhteuttaa siihen kuinka mausteista käytetty chorizo on ja miten tulisesta ruoasta tykkää. Itse käytin keitossa 2/3 raakamakkaraa ja 1/3 kestomakkaraa, josta irtoaa paistamisen aikana ihana punaisen mausteinen rasva. Chorizon tilalla voi käyttää myös muita makkaroita tai vaikkapa jauhelihaa. Yksi mikä kuitenkin varma: tämä ruoka saa aineenvaihdunnan hyrräämään ja on siksi mainio ruoka vähähiilihydraattisen ruokavalion alkutaipaleelle.

Chorizo-kaalikeitto

(4 annosta)

n. 500 g kaalia suikaloituna

1 pieni sipuli

30 g voita

1 l   lihalientä

5 timjamin oksaa tai n. 1 tl kuivattua timjamia

1 punainen chili

n. 300 g chorizo-makkaraa

Suikaloi kaali ja sipuli.

Lisää kasvikset kattilaan ja kuumenna, kunnes ne alkavat pehmitä.

Lisää lihaliemi, timjamin oksat ja hienonnettu chili. Keitä n. 30 min, kunnes kaali kypsää, mutta siinä on vielä hiukan purutuntumaa.

Viipaloi makkarat. Paahda kuivalla pannulla, kunnes viipaleet ovat rapeita pinnasta. Mikäli käytät vain raakamakkaraa, käytä paistamisessa rasvaa.

Lisää makkarat keittoon ja anna kiehahtaa.

Makrot / annos: HH 8,5 g, Prot 15,8 g, Rasva 31,3 g

Kcal / annos: 357

8 thoughts on “Chorizo-kaalikeitto

  1. Aivan mielettömän ivana keitto, sopivasti potkua! 😍 Ylipäänsä huikeita nämä sun reseptit, kiitos nyt löydän kaikki reseptit yhdestä paikassa ☺️

    Tykkää

  2. Niin maukas ja herkullinen keitto! Maistui kyllä kaikille.
    Puhuitko muuten yhtenä annoksena noin 100 grammaa, vai kuinka paljon?

    Tykkää

  3. Hei! Uutena ketoilijana vasta löysin sivusi ja heti testasin tämän keiton. Aivan paras keitto ikinä, kiitos ohjeesta! Iso kasa muita reseptejäsi mulla tuossa ”jonossa”

    Tykkää

  4. Testiin menee tämä resepti. Ja hassu yhteensattuma et löysin tänne ihan sattumalta ja sit huomasin et ollaan oltu ainakin ala-asteella Otavassa samalla luokalla. Hyvää jatkoa terveellisten ruokien parissa.

    Tykkää

    1. Moi Mikko, kiva tavata näin vuosien jälkeen ruoan parissa. Toivottavasti reseptit maistuu 🙂

      Tykkää

Vastaa