Ketosima

Ketosima

Ketosima onnistuu mainiosti tavallisen siman tapaan hiivalla käyttämällä. Hiiva tarvitsee toimiakseen pienen määrän sokeria, mutta sokeri käytetään hiivan energiaksi käymiseen eikä valmiiseen juomaan jää sokeria juurikaan. Mitään tarkkaa analyysiä jäännössokerista en tietysti kotikeittiössä ole tehnyt, mutta muutaman koe-erän turvin uskallan sanoa, että ohjeen sokerimäärä on pienin, jolla siman kuplat alkavat muodostua ja siis mikä riittää varmistamaan hiivan optimaalisen toiminnan. Mikäli haluat varmistella hiivan toimintaa ja voimistaa kuplien muodostusta, voit lisätä sokerimäärää hitusen

Jatka lukemista ”Ketosima”

Ketomarenki

Ketomarenki

Ketomarenki onnistuu hyvin tavallisen marengin tapaan tomutetusta erytritolista, valkuaisesta ja etikasta. Kuivat koristemarengit tai marenkikakkupohja ovat mielestäni aivan vastaavia kuin sokerista valmistettuna ja hiilihydraatteja koko marenkivaahdossa on vain 2 g. Pinnalta rapeita ja sisältä sitkeän venyviä marenkeja en ole saanut aikaiseksi, mutta pinnalta rapeita ja sisältä silkkisen pehmeitä ja kuohkeita suklaamarenkeja kylläkin. Tällä perusohjeella voit siis valmistaa pieniä koristemarenkeja, pavlovan pohjan, kuivan marenkipohjan tai rapeat, mutta pehmoiset annosmarengit esim. kahvipöytään. Marenkivaahto sopii myös kakun tai muffinsien kuorruttamiseen, herkkukahvin päälle tai jälkiruokien koristeluun. Sen pinnan voi polttaa kaasupolttimella tai jättää kauniin valkoiseksi.

Jatka lukemista ”Ketomarenki”

Ketomunkit

Ketomunkit

Lomalla laitoin pystyyn munkkitehtaan ja kokeilin mielessä pyörineitä erilaisia munkkitaikinoita. Herkulliset munkit syntyi kaikista taikinoistani, joten annoin tiukkaakin tiukemman raadin ratkaista julkaistavan ohjeen. Taikina on helppo muuttaa maidottomaksi korvaamalla tuorejuusto 1dl:lla kookoskermaa. Itse pidin pofiberin sijaan enemmän jauhoseoksesta, jossa oli 3/4 dl mantelijauhoa ja ½ dl kookosjauhoa, jolloin munkeista tuli omaan makuuni maukkaammat ja mehevämmät. Munkin voi kuitenkin tehdä myös käyttämällä pelkästään mantelijauhoja 2 dl.

Pienentämällä tuorejuuston määrä 100 g saat tiiviimpiä donitsityyppisiä munkkeja, jotka paistuvat todella nopeasti ja lisäämällä tuorejuuston määrää 200 g saat supermehevät munkit, mutta paistamisessa täytyy olla tarkempana, jotta munkki ei jää raa’aksi. Tästä syystä päädyin laittamaan ohjeeseen kultaisen keskitien. Munkkien sokeroinnissa voi erytritolin lisäksi käyttää halutessaan kanelia. Sokeroinnin kanssa kannattaa kuitenkin olla kevytotteinen, jottei makeutusta tule liikaa.

Jatka lukemista ”Ketomunkit”

Keto sitruuna-mustikkaskonssit

Keto sitruuna-mustikkaskonssit

Asuin 2000-luvun alkupuolella Walesissa ja brittiläinen ruokakulttuuri tuli tutuksi ravintoloissa ja hotelleissa työskennellessä sekä pubi-elämää viettäessä. Sain tuolloin kunnian työskennellä erään huikean innovatiivisen ja ruokaan intohimolla ja pieteetillä suhtautuvan kokin työparina ja opin ruoanvalmistuksesta sekä perinteisestä walesiläisestä ja yleisesti brittiläisestä ruoasta tuona aikana todella paljon. Lammas, erilaiset maukkaat ja kosteat hedelmäkakut, sunnuntaipaisti, liemet ja kastikkeet, veripalttu, kello viiden tee, tee yleisesti, marmite, etikka, makkarat, tummat oluet, täysrasvaiset maitotuotteet ja erilaiset vaaleat kalat jäivät päällimmäisinä mieleen asioista, joita Britanniassa totisesti osataan tuottaa ja valmistaa ruoaksi. Vieläkin hymyilyttää se millaisella vakavuudella britit suhtautuvat teehensä – se ei todella ole asia millä kannattaa leikitellä.

Jatka lukemista ”Keto sitruuna-mustikkaskonssit”

Dalgona-kahvi ketona

Dalgona-kahvi ketona

Dalgona-kahvi on tämän hetken viraali somehitti. Eikä suotta! Kahvi on monipuolinen ja äärimmäisen helposti muunneltavissa kaakaoksi, matcha-lateksi tai vaikka kardemumma-kahviksi. Juoman perusta on kylmä tai kuuma maito. Maidon sijaan voit käyttää haluamaasi kasvimaitoa, kermaa tai kuten minä kookosmaidon ja veden sekoitusta. Omaan makuun pelkkään kookosmaitoon tai kermaan tehtynä juomasta tuli liian raskas. Maidon päälle lusikoidaan tiukan kahvinen, kuohkea vaahto. Vaahdon voit tehdä myös machasta tai kaakaosta. Pieni makeutus vaahdolle on ihan paikallaan erityisesti jos käyttää maitoa tai esim. mantelimaitoa juoman pohjana. Kookosmaidon oma makeus riittää kuitenkin makeuttamaan juomaa ainakin minun makuun riittävästi enkä kaivannut lisämakeutusta. Kahvin päälle murensin pienen palan suklaamarenkia, jonja ohje on tulossa blogiin seuraavaksi :).

Jatka lukemista ”Dalgona-kahvi ketona”