Ketotortillat

Täydellisten ketotortillalettujen ohje on ollut itselläni hakusessa useamman kuukauden, sillä tortillat ja burritot on meidän perheessä suosikkeja arjessa. Tietysti tortillatäytteet voisin itse syödä sellaisenaan salaatin tapaan tai ne voi kääräistä nopeasti salaatinlehden sisään, eikä lettuja välttämättä tarvita. Tortillaletut on kuitenkin lapsille iso osa tex mex -ruokailun hauskuutta ja siksi halusin kehittää ohjeen, joka sopisi koko porukalle.

Tämä taikina on todella helppo käsitellä ja lettujen paistaminen onnistuu hyvin kuivalla pannulla. Taikinan kannattaa antaa tekeytyä viitisen minuuttia sekoittamisen ja kaulimisen välissä, jolloin taikinasta on helppo kaulia tai painaa paistinpannun pohjalla leivinpaperien välissä todella ohuita lettuja. Lettujen rakenne on myöskin täydellisen elastinen, jotta reilummatkin täytteet on helppo kääriä letun sisään sen halkeamatta.

Ketotortillaletut

(6 pientä tai 4 isoa lettua)

100 g mantelijauhetta

4 rkl psylliumia

½ tl leivinjauhetta

2 valkuaista

1 ½ dl kiehuvaa vettä

  1. Sekoita kuivat aineet kulhossa.
  2. Lisää valkuaiset ja sekoita, kunnes tasaista.
  3. Kaada kiehuva vesi seoksen joukkoon ja sekoita voimakkaasti. Valmis taikina on muovailuvahan kaltaista, helposti muotoiltavaa. Anna tekeytyä 5 min.
  4. Jaa taikina 4 – 6 osaan. Pyörittele palloiksi.
  5. Kauli kahden leivinpaperin välissä tai paina paistinpannun pohjalla ohueksi pyöreäksi letuksi.
  6. Paista kuivalla pannulla keksilämmöllä n. 45 sek / puoli.
  7. Täytä haluamillasi tortillatäytteilla. Kuvassa paistettua ja maustettua jauhelihaa, sokeroimatonta salsaa, salaattia, sipulia, kirsikkatomaatteja, avokadoa ja crème fraichea.

Makrot / 1 iso lettu: HH 1,7 g, Prot 8,2 g, Rasva 13,6 g

Kcal / 1 iso lettu: 171

12 thoughts on “Ketotortillat

    1. Hei, voisit kokeilla käyttää kikherneiden lientä valkuaisen tilalla tai lisätä esim. hiukan riisiproteiinia taikinaan. Letut saataa onnistua myös jättämällä valkuainen yksinkertaisesti pois, mutta tässä tapauksessa myös nesteen määrää voi joutua pienentämään.

      Tykkää

  1. Ilmeisesti on tarkoitus paistaa nimenomaan teflonpannulla? Valurautaiseen liimautui tiukasti kiinni niin kuivana kuin öljynkin kanssa. Hukkaan meni hyvät ainekset…

    Tykkää

    1. Hei, onpa erikoista! Itse paistelen milloin milläkin pannulla. Olisiko mahdollista, että pannu on ollut kylmä kun olet laittanit letun siihen?

      Tykkää

  2. Onnistui ensi yrittämällä ja tulipa maukkaita! Tämä jää käyttöön. Ihana saada tortilloja kun noudattaa ketogeenistä ruokavaliota =) Kiitos reseptistä!

    Tykkää

    1. Hei, värimuutoksia johtuu käyttämästäsi psyllumista. Ainakin Sallisen psylliumilla on tapana värjäytyä. Asia ei ole vaarallinen, ja letut täysin syöntikelpoisia. Seuraavan kerran kannattaa valita kaupasta Finaxin vihreä pussi 🙂

      Tykkää

Jätä kommentti Tea Peruuta vastaus