Ketomaustekakku

Maustekakku on perinteinen ja olennainen osa joulun ajan jälkiruoka- ja kahvipöytiä. Maustekakku ei ole tyypillinen murea kuivakakku, vaan sen rakenne on pehmeä ja jouluiset mausteet, kaneli, inkivääri ja kardemumma ovat siinä täydellisessä balanssissa. Perinteisesti olen tehnyt maustekakun piimään, mutta tällä kertaa päätin käyttää pohjana turkkilaista jogurttia. Jogurtista tulee piimän tapaan kakkuun kaivattua hapokkuutta, mutta myös hiukan jämäkkyyttä, jotta jauhojen ja samalla hiilihydraattien määrää on mahdollista hiukan pienentää.

Maustekakku säilyy hyvin useamman viikon huoneenlämmössä tai viileässä. Se kannattaa peittää hyvin, jotta se säilyy mehevänä eikä pääse kuivahtamaan. Maustekakku on myös mahdollista pakastaa. Jos maustekakkua jää yli, sitä voi käyttää hyvin myös joulun ajan ”pappilan hätävara” -tyyppisiin jälkiruokiin.

Ketomaustekakku

(15 viipaletta)

2 dl mantelijauhoa

½ dl pofiberiä

1 tl ksantaania

3/4 dl karppisokeria

1/2 tl soodaa

1 tl kanelia

1 tl piparkakkumaustetta

1/2 tl kardemummaa

1/2 tl inkivääriä

100 g voita

1 dl turkkilaista jogurttia

2 munaa

  • Sekoita kulhossa ensin kuivat aineet keskenään. Lisää sitten sulatettu voi, jogurtti ja munat. Sekoita.
  • Kaada taikina hyvin voideltuun ja mantelijauhotettuun 1 litran torvivuokaan
  • Paista 175 asteessa n. 35 min.
  • Anna kakun jäähtyä hetki ennenkuin kumoat sen.
  • Sirota halutessasi kakun päälle hienoksi jauhettua karppisokeria ennen tarjoilua.

Makrot / viipale: HH 1,2 g, Prot 2,2 g, Rasva 9,6 g

Kcal / viipale: 100

13 thoughts on “Ketomaustekakku

  1. Päivitysilmoitus: Ketotiramisu
  2. Miten sait kakun nousemaan noin kuohkeaksi? Omani ei noussut juuri ollenkaan vaikka noudatin ohjetta tarkalleen. 😦

    Tykkää

  3. Hei! Harmillista kuulla, että kakku ei ole onnistunut. Minä sain kuohkean kakun tekemällä ohjeen mukaan :/ Hmm…olisiko munat sinulla ollut erityisen pieniä tai jo lähellä parasta ennen -päiväystä. Silloin niiden viskositeetti saattaa olla hiukan heikko. Tai mittasitko aineet esim. ruokailuun tarkoitetuilla lusikoilla? Niillä tulee helposti mittavirhettä melkoisesti ja kohotusaineissa sekä liian vähän että liikaa voi aiheuttaa lässähdyksen. Oikein muuta en keksi mikä olisi voinut mennä vikaan.

    Tykkää

      1. Mitä mantelijauhoa käytät? Toimiskohan Sallisen mantelijauheella vai kärsiikö kakun rakenne?

        Tykkää

      2. Moi! Käytän vaihdellen milloin mitäkin sattuu olemaan, jauhe toimii hyvin tässä 🙂

        Tykkää

  4. Hei, kakku tuli uunista. Miten karppisokeri kannattaa jauhaa hienoksi? Toimisiko vanha kunnon mortteli?

    Tykkää

    1. Mortteli toimii mainiosti! Samoin sauvasekoittimien mukana tuleva pieni tehosekoitinlisäosa.

      Tykkää

  5. Voiko karppisokerin tilalta käyttää esimerkiksi steviatippoja vai kärsiikö rakenne siitä?

    Tykkää

    1. Hei, tässä ohjeessa rakenne voi hiukan kärsiä kidemäisen makeuttajan puutteesta ja steviatipat toimii kokemukseni mukaan uunikuumennuksessa hiukan huonosti eli niiden maku muuttuu uunissa. Steviatipat sopii mielestäni parhaiten kylmiin jälkiruokiin makeuttajaksi.

      Tykkää

Vastaa