Suppilovahveropiirakka

Helpoista helpoin ja todella maukas sienipiirakka syntyy simppelin AURA juustopohjan päälle, jonka rakenne muistuttaa todella paljon tavallista, jauhoista tehtyä piirakkapohjaa. Jos siis AURA juusto maistuu, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä pohjaa myös muiden piirakoiden, esim. kinkkupiirakan pohjana. Piirakasta tulee neljä pääruoka-annosta, jotka kannattaa nauttia runsaan vihreän salaatin ja oliiviöljyn kera. Käytin piirakassa käytännöllisyyssyistä tällä kertaa mascarponea ja ranskankermaa, sillä niitä sattui olemaan kaapissa. Piirakka oli näin todella herkullinen, mutta yhtälailla täytteeseen sopisi varmasti kuohukerma tai smetana. Tähän piirakkaan kokeilin laittaa suppilovahverot tuoreina sellaisenaan, enkä kokenut, että sienten paistaminen olisi tuonut mitään lisäarvoa: täyte tai sienet eivät olleet lainkaan vetisiä.

Herkullista viikonloppua!

Suppilovahveropiirakka

(4 annosta)

Pohja:

150 g AURA juustoa murennettuna

1 luomumuna

½ dl mantelijauhoa

Täyte:

125 g mascarponea tai tuorejuustoa

200 g ranskankermaa

2 munaa

½ dl ruohosipulia hienonnettuna

Suolaa ja pippuria maun mukaan

200 g suppilovahveroita

  1. Sekoita pohjan ainekset. Levitä seos voidellun tai leivinpaperoidun piirakkavuoan (Ø n. 20 cm) pohjalle ja hiukan reunoille. Käytä lusikkaa levittämisessä apuna.
  2. Esipaista pohjaa 200 asteessa uunin keskiosassa 10 min.
  3. Sekoita täytteen ainekset sieniä lukuunottamatta ja kaada seos pohjalle.
  4. Levitä sienet täyteseoksen päälle. Paista halutessasi, minä en paistanut ja toimi oikein hyvin niinkin.
  5. Paista uunin keskiosassa n. 30 min. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen tarjoilua.

Makrot / annos: HH 3,2 g, Prot 17 g, Rasva 44,5 g

Kcal / annos: 477

6 thoughts on “Suppilovahveropiirakka

  1. Kiitos, tästä tuli ihana sienipiirakka! Käytin kantarelleja ja tilliä ruohosipulin tilalla.

    Tykkää

  2. Hei Anna,
    Kiitos tästä ja kaikista muista resepteistä ja kaikenkaikkiaan ihanasta blogista! Sinun ohjeillasi minustakin on kuoriutunut vallan mainio VHH kotikokki:)

    Tykkää

    1. Hei Virpi! Ihana kuulla, että olet innostunut ruoanlaitosta, se on paras palaute ☺️🙏!

      Tykkää

  3. Kiitos reseptistä, laitoin kinkkupiirakan pohjaan tämän suppistäytteen, hyvää tuli! Piirakka katosi alta aikayksikön ei-ketoilevan perheeni suuhun.

    Tykkää

Jätä kommentti Anna Koro Peruuta vastaus