Ketopuuro (Keto chia meal)

En erityisesti kaipaa mitään ruokia, mitä en ”saa” syödä. En oikeastaan edes osaa ajatella enää, etten saisi syödä jotain. Ja se kai tämän ruokavalion vahvuus onkin: saan syödä kaikkea mitä haluan ja mistä minulle tulee hyvä olo. Ensimmäistä kertaa huomaan, etten halua syödä tai juoda monia asioita, jotka ovat ennen olleet minulle koukuttavia.

Kaurahiutaleitakaan en erityisesti kaipaa, mutta viileän illan jälkeisessä vilussa huomasin haaveilevani lämpimästä, pehmeästä ja ruoansulatuskanavaa hyväilevästä puurosta voisilmällä. Ehkä ajatus puurosta oli tullut mieleeni alunperin monista kookosmannasta tehdyistä kauniista puurokuvista omassa insta-syötteessäni. Minulla ei kuitenkaan ollut kookosmannaa kotona, joten oli kehitettävä puuro oman kaapin antimista. Puurosta tuli todella täyteläinen ja pehmoinen. Puuron voisi tehdä myös kermaan tai kookoskermaan, mutta itselleni tämä hiukan kevyempi puuro toimii paremmin.

Ketopuuro (Keto chia meal)

(1 annos / portion)

2 dl makeuttamatonta mantelimaitoa (unsweetened almond milk)

2 rkl chian siemeniä (2 tbsp chia seeds)

1 rkl pellavansiemeniä rouhittuna (1 tbsp grinded flax seed)

ripaus suolaa (pinch of salt)

1 rkl kookosöljyä (1 tbsp coconut oil)

Tarjoiluun (To serve):

ripaus kanelia (pinch of cinnamon)

½ dl karhunvatukoita ja/tai mustikoita (blackberries and/or blueberries)

  1. Mittaa mantelimaito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi. (Measure almond milk into kettle. Bring up to boil.)
  2. Ota kattila pois liedeltä. Lisää siemenet ja anna hautua muutama min kannen alla, kunnes puuro sakenee. (Remove the kettle from the stowe. Add the seed and let thicken under the lid.)
  3. Mausta ripauksella suolaa. Lisää kookosöljy- tai voisilmä. (Season with pinch of salt and add coconut oil or butter ”eye” on top.)
  4. Tarjoile kanelin ja tummien marjojen kanssa. (Serve with cinnamon and berries.)

Makrot (macros) / annos (portion):

HH (carbs) 5 g, Prot 6 g, Rasva (fat) 25 g

Kcal /annos (portion): 275

5 thoughts on “Ketopuuro (Keto chia meal)

  1. Viittasit johonkin kookosmannapuuron tuossa ohjeessa. Lämmintä puuroa lähinnä ajattelin. Ostin vasta tuotteen, nyt pitäisi keksiä joku ruoka siitä 🙂

    Tykkää

    1. Aa, sellaista ohjetta minulla ei valitettavasti ole, vaan viittasin inspiraatioon näkemistäni kuvista. Varmasti puuro syntyisi kuitenkin kookosmannasta esim. tämän ohjeen tyyliin, jos lisäisi joukkoon lopuksi kookosmannaa ison nokareen.

      Tykkää

Vastaa