Tervetuloa Ketokeittiöön!

Ketokeittiö-blogi on nimensä mukaisesti paikka, jossa kirjoitan ketogeenisesta ruokavaliosta, omasta (kivisestä) elämäntapamuutoksestani ja matkastani terveellisempään kehoon ja mieleen. Kokeilen ketokeittiössä uusia reseptejä ja jaan niistä parhaita teille vinkkejä kaipaaville. Inspiroidun satokauden parhaista raaka-aineista, käytännöllisistä ja arjessa toimivista resepteistä sekä puhtaista mauista ja kauniista ruoka-annoksista.

Aluksi voisin kertoa hieman itsestäni ja taustastani suhteessa ketogeeniseen ruokavalioon ja ruokaan yleensä. Olen 37-vuotias, kahden lapsen työssäkäyvä äiti. En ole lääkäri, enkä laillistettu ravitsemusterapeutti. Olen kuitenkin työskennellyt 20 vuotta ruoan, ruoanvalmistuksen, reseptikehittelyn, tuotekehityksen ja kouluttamisen parissa ja olen opiskellut myös ravitsemusta jonkin verran Helsingin Yliopistossa kasvatustieteen maisterintutkintoni yhteydessä. Haluan voida kokonaisvaltaisesti hyvin, syödä hyvin, jaksaa kiireisen lapsiperhearjen pyörteissä, olla kaikinpuolin terve ja suorituskykyinen. En ole valmis enää laittamaan omaa terveyttäni vaakalaudalle painonpudotuksen vuoksi, senkin olen kokenut.

Idea Ketokeittiö-blogista on muhinut mielessäni jo pitkään. Olen noudattanut erilaisia ketoosiin tähtääviä vähähiilihydraattisia ruokavalioita elämäni aikana kymmeniä kertoja tavoitellen lähinnä painonpudotusta. Olen pudotellut kymmeniä, jollei satoja kiloja ja valitettavasti jojoillut aina takaisin, kun sokeri on dieetin loppumisen ja ”tavalliseen” hiilihydraattipitoiseen ruokavalioon palaamisen jälkeen saanut hiljalleen ylivallan hyvistä kohtuullisuusaikeistani huolimatta. Pakko todeta, että kohdallani sokeri on isäntä ja minulle jää rengin rooli.

Ongelma aiemmissa painonpudotusprojekteissani on ollut juuri niiden projektiluontoisuus ja se, etten ole perehtynyt riittävästi kokonaisuuteen.
Viimeisimmän kerran herättyäni siihen, että sokeririippuvuuteni on jälleen riistäytynyt hallinnasta, törmäsin erään amerikkalaisen lääkärin ajatukseen siitä, ettei ylipaino olekaan syy epäterveyteen, vaan sen oire. Ajatus sai minut todella miettimään. Jotta painon voisi siis saada aidosti hallintaan, täytyisi keskittyä saamaan keho ja mieli terveeksi, vähentää stressiä, nukkua riittävästi, liikuttaa kehoa ja unohtaa laihduttaminen. Terve keho laihtuisi itsestään. Kaiken tämän olen tietysti kuullut satoja kertoja, mutta en ole koskaan todella sisäistänyt sitä. Ajatus tuntui loogiselta ja maalaisjärkeen käyvältä; ongelma painonpudotukseen tähtäävässä laihduttamisessa ja jojo-ilmiössä on juuri se, ettei kehon anneta tulla terveeksi ja toimivaksi, vaan sen kuntoa heikennetään entisestään rajoittamalla ravintoaineiden saantia liikaa ja lisäämällä hormonaalista epätasapainoa.

Miksi ketogeeninen ruokavalio?

Epäterveen kehon suurimmat ongelmat ovat ravinnosta johtuvat tulehdustilat, ravintoaineiden puutostilat sekä hormonitoiminnan häiriöt, jotka johtavat useiden vaiheiden kautta joukkoon erilaisia epämieluisia oireita, kuten väsymys, iho-ongelmat, nivelkivut, ylipaino jne… sekä yleisimpiin elintasosairauksiin. Ketogeeninen ruokavalio terveellisesti toteutettuna keskittyy tarjoamaan elimistölle kaikki elintärkeät ravintoaineet luonnollisista raaka-aineista ja korjaamaan hormonitoiminnan häiriöt, jotta kehon olisi mahdollista käyttää varastoitunutta rasvaa energiana hyödyksi. Ruokavalio ei pidemmän päälle edellytä kalorien laskemista, vaan perustuu siihen, että tervehtyvä keho ei huutele turhaan, vaan kykenee kertomaan milloin on nälkäinen ja milloin kylläinen. Ruokavalion ansiosta epäterveellisen ruoan mieliteot hälvenevät ja ruokahalu vähentyy, mikä tekee elämästä tuhannesti helpompaa ainakin kaltaiselleni sokerihiirelle, joka on ruoan ja herkkujen keskellä viisi päivää viikosta työnkin puolesta.

Ruokavalion ansiosta epäterveellisen ruoan mieliteot hälvenevät ja ruokahalu vähentyy

Maksullisten ruokavaliovalmennusten ja verkkosivustojen rinnalle haluan luoda maksutonta sisältöä, jolla päästä alkuun ja hiukan pidemmällekin terveellisen ketogeenisen ruokavalion kanssa. Tavoitteeni on julkaista monipuolisesti kokeilemiani reseptejä arjen ja juhlan erilaisia tilanteita varten, testailla ja arvioida markkinoilla olevia elintarvikkeita ja luoda valmiita ruokalistoja, jotta elämä ketogeenisen ruokavalion kanssa olisi mahdollisimman helppoa ja maistuvaa myös muille halukkaille.

Toiveeni on, että blogi voisi samalla olla itselleni osa prosessia, jossa voin saada ylilyöntiaseman taistelussani sokeririippuvuutta vastaan, tarjota ja saada vertaistukea muilta samojen ongelmien kanssa painivilta. Terveellinen ja monipuolinen, samalla kuitenkin armollinen ketogeeninen ruokavalio yhdistettynä pätkäpaastooon on osoittautunut itselleni pitkällä tähtäimellä toimivaksi ruokavalioksi ja ruokarytmiksi. Olen uskonut vuosikaudet, että kohtuullinen ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio ja tiheä pienten aterioiden ruokarytmi olisi ainoa terveellinen vaihtoehto. Vihdoin olen uskaltanut myöntää, että mikäli se olisi kohdallani toiminut, olisin varmasti tähän mennessä saanut homman hallintaan.

Tervetuloa siis mukaan Ketokeittiön arkeen. Kommentti käynnistäsi ilahduttaisi kovasti!

10 thoughts on “Tervetuloa Ketokeittiöön!

  1. Aivan huikean hieno blogi! Todella inspiroivia reseptejä ja täydentävä tarina upeasti kirjoitettuna. Kiitos! Tämä meni heti tarkempaan seurantaan.

    Tykkää

  2. Hei löysin tämän näin uuden vuosikymmenen ensimmäisenä päivänä 🤩 joten lähden mielelläni seuraamaan sinun kirjoituksiasi

    Tykkää

  3. Ihania reseptejä ja miten monipuolista ruokaa! ❤ Faktat tuli myös tarpeeseen. Toivottavasti kirjoittelet blogia ahkerasti, sitä on ilo lukea!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! Yritän kirjoittaa juttuja aina ajan salliessa ja ruokaohjeita tulee tasaisemmin ainakin muutama viikossa 🙂

      Tykkää

      1. Voi miten ihania reseptejä, kauniita kuvia ja innostavia juttuja. Ilolla seuraan ja kokkailen❤.

        Tykkää

  4. Heippa!
    Löysin blogisi instagramin kautta. Olen monta kertaa meinannut aloittaa ketoilun, (ja kerran aloittanutkin, mutta lopetin kesken) mutta olen ollut kovin skeptinen sitä kohtaan. Olen myös pohtinut miten niin vähäinen kuitujen saanti vaikuttaa ihmisen suolistoon? Varsinkin, kun omassa suvussani suolistosairauksia ja suolistosyöpää.. Päätin kuitenkin aloittaa taas ketoilun, ja tällä kertaa ajattelin pysyä tässä niin kauan, että olen tavoitepainossani. Tällä hetkellä minulla ylipainoa 40kg, eikä koronan myötä kotonaoleilu kyllä painon suhteen saanut mitään positiivista aikaan – päinvastoin. Olen tyypillinen kaikkea kokeillut ikilaihduttaja. Haluaisin kerrankin onnistua kunnolla, ja ilahduinkin siksi suuresti kun kerrot ketoosista ja ketogeenisestä ruokavaliosta ihan ilmaiseksi ❤️ tällä kertaa latasin sovelluksen puhelimeen, joka laskee minulle makrot, joten tämän pitäisi nyt olla helpompaa kuin viime kerralla.. Jotenkin nolottaa, kun olen viittä vaille valmis sairaanhoitaja, enkä saa painoani kuriin, vaikka potilailleni paasaan terveellisen ruoan tärkeydestä… Aion jatkossa seurata sivuatoasi tarkemmin, jotta pääsen kokeilemaan hyviä reseptejä, ja pääsisin vihoin normaalin ihmisen mittoihin. Hyvää kesää sinulle!! ❤️

    Tykkää

    1. Hei! Ymmärrän täysin! Minullakin on varmasti kaikki tarvittava tieto ravinnosta ja hyvät lähtökohdat, mutta silti ruokailun asettuminen on ollut yhden puolikkaan elämän mittainen kamppailu. Ihminen kun ei toimi pelkästään tiedolla, vaan monet muut asiat vaikuttaa.

      Ketolla olen itse päässyt tasapainoon ja vaikka ylimääräisiä kiloja vieläkin hiukan on, en enää joudu ajattelemaan ruokaa jatkuvasti tai murehdi painosta sen enempää. Hiljalleen hyvä tulee.

      Kuitujen saanti ketolla on usein ihan hyvällä mallilla, mikäli kasvisten syönti on riittävää. Erilaiset kasvikuitujauhot ja siemenet toimivat myös hyvinä kuidun lähteinä. Hiilihydraattipainotteisessa ruokavaliossa kuiduilla on suolistobakteeriston hyvinvoinnin lisäksi tehtävä auttaa suolen toimintaa ja ketolla tähän ei kuituja oikeastaan tarvita, sillä rasva toimii jopa paremmin. Eli kuitujen tarvekin vähenee.

      Tsemppiä uuteen alkuun, jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Toivottavasti blogista on iloa ja apua!

      Tykkää

Vastaa